Iisalmen kaupunki ja Työterveyslaitos hakivat elokuussa työyhteisöryhmiä osallistujiksi paikallisille työyhteisöille suunnattuun Monoa multitaskaukselle -valmennukseen. Työterveyslaitoksen ohjaamaan valmennuskokonaisuuteen valitut Ponssen, Normetin ja Live-säätiön Iisalmen toimipisteen työyhteisöryhmät ovat syksyn aikana osallistuneet aivotyökyselyyn sekä itsenäiseen verkkovalmennukseen ja ryhmätapaamisiin. Valmennustapaamisten myötä onkin löydetty toimivia keinoja aivotyön sujuvoittamiseen ja nostettu havaittuja monitekemisen riskitekijöitä keskusteluun omissa työyhteisöissä. Nyt yhdessä löydetyistä kehittämisideoista on koottu huoneentaulu ja muistilista, joita mikä tahansa työyhteisö voi hyödyntää tavoitellessaan sujuvampaa aivotyötä, työn laatua ja tuloksellisuutta sekä työhyvinvointia. Loppuvuoden aikana valmennusprojektin myötä syntyy muitakin konkreettisia työkaluja kaikkien työelämässä toimivien hyödynnettäväksi.
Ponssen, Normetin ja Live-säätiön Iisalmen toimipisteen työyhteisöryhmiä valmentaa Työterveyslaitoksen aivotyövalmentaja, kehittämispäällikkö Tiina Heusala.
”On mukavaa olla tukena Ponssen, Normetin ja Live Iisalmen työyhteisöistä koottujen ryhmien yhteisellä aivotyön kehittämisen matkalla! Tästä Monoa multitaskaukselle -valmennuskokonaisuudesta he kaikki saavat monipuolista tukea aivotyön sujuvoittamiseen. Valmennuksen avulla opimme yhdessä hyödyntämään voimavarojanne paremmin.”, kertoo Tiina Heusala.
”Aihe on hyvin ajankohtainen ja valmennuksen myötä on syntynyt ymmärrystä siitä, miten voi vaikuttaa omaan työympäristöön ja työhyvinvointiin. Meidänkin työssä ollaan hyvin alttiita multitaskaukselle ja siksikin hyviä ja tarpeellisia oivalluksia ja toimintatapoja on tullut koulutuksessa käsittelyyn ja keskusteluun koko työyhteisössä. Valmennuksen pohjalta pystyy paremmin tunnistamaan multitaskaukseen liittyvät ongelmat ja tarvittaessa puuttumaan niihin.”, kertovat Ponssen eri tiimeissä työskentelevät valmennukseen osallistuvat henkilöt.
Myös Live-säätiön Iisalmen toimipisteessä nähdään valmennuksen tarjoavan konkreettisia keinoja oman työyhteisön kehittämiseen:
"Valmennus on tarjonnut mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan omia kaavamaisia toimintatapoja ja tietoa aivoterveyttä edistävistä asioista. Itsenäisten valmennukseen sisältyneiden harjoituksien avulla on voinut tehdä itsereflektiota ja jäsentää tuoretta ajatusta kiireen kesyttämiseksi. kuvailee sosionomi Tuula Kettunen Live Iisalmen osallistujaryhmän odotuksia.
Tuotteita ja palveluita kaivostoimintaan sekä tunneli- ja maanrakennukseen tarjoavan Normetin valmennusryhmän kokemuksista poimitaan myös mahdollisuuksien mukaan parhaita oppeja koko työyhteisölle:
”Seuraamme mielenkiinnolla Normetilta mukana olevan tiimin matkaa Monoa multitaskaukselle -valmennuksessa. Projektin päättymisen jälkeen arvoimme, mitä voimme tästä valmennuksesta oppia koko työyhteisönä ja mahdollisesti laajentaa osaksi jokapäiväistä työtämme Normetilla.”, kertoo Normetin henkilöstöpäällikkö Kirsi Komulainen.
Monoa multitaskaukselle -kampanja tarjoaa myös muille kuin itse valmennukseen osallistuville tietoa ja innostusta sujuvoittaa aivotyötään: Kampanjan myötä koostetaan sujuvan aivotyön työkirja, jaetaan viestinnässä valmennettavien havaintoja yhteiseksi hyödyksi ja esitellään valmennuksen tuloksia By Iisalmi -seminaarissa. Seminaarin yhteydessä järjestetään myös Työterveyslaitoksen Tiina Heusalan ohjaama kaikille avoin työpaja, joka onkin jo houkutellut ilmoittautuneita maksimimäärän. Seminaariin mahtuu vielä hyvin mukaan kuulemaan mm. Tiina Heusalan puheenvuoron ja hakemaan oman Monoa multitaskaukselle -työkirjansa.
”Tietotyössä esiintyvän kuormituksen hallinnassa voi lähteä itse liikkeelle tunnistamalla asioita, jotka erityisesti kuormittavat omassa työssä. Myös työyhteisön kesken keskustelu on tärkeää. Tähän olemmekin nyt yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa tehneet apuvälineeksi Monoa multitaskaukselle -huoneentaulun ja muistilistan. Ne ovat ikään kuin teaseri seminaarissa julkaistavasta laajemmasta työkirjasta. Työkirja pohjautuu Työterveyslaitoksen Iisalmen ryhmille tekemään Aivotyökyselyyn ja aiempaan tutkittuun tietoon. ”, kertoo Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski.
Panostukset työelämän kehittämiseen nähdään Iisalmessa osoituksena sosiaalisesta vastuullisuudesta ja yhteisestä tahdosta tehdä kestävää tulevaisuutta: Kun mukana teoissa on paitsi kaupunki myös siellä toimivia yritys- ja oppilaitoskumppaneita, voidaan puhua koko yhteisöön ulottuvasta vastuullisuustyöstä, jolla voi parhaimmillaan olla erinomaisia vaikutuksia niin nykyisten kuin tulevienkin osaajien ja asukkaiden hyvinvointiin ja samalla seudun vetovoimaisuuteen.
"Iisalmen seutu on huippuosaamisen paikka, jonka yrityksissä syntyy maailman parhaita ja innovatiivisimpia tuotteita kaivosajoneuvoista metsäkoneisiin ja kaiuttimiin. Osaaminen ja innovaatiot syntyvät hyvinvoivien, luovaan ja energiseen ajatteluun kykenevien ihmisten kautta. Kampanjoidessamme yhdessä teoilla, jotka edesauttavat osaamista ja hyvinvointia, vaikutamme myönteisesti koko kaupungin ja seudun kokoiseen työnantajamielikuvaan.” taustoittaa Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski kampanjaa, joka on osa Iisalmen kaupungin ja By Iisalmi -yritys- ja oppilaitoskumppaneiden brändimarkkinointia.
Lisätietoja antavat:
Tiina Heusala, valmentaja ja kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos, p. 030 474 3056, [email protected]
Laura Koski, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Iisalmen kaupunki, p. 040 632 5868, [email protected]
Tanja Kojola, HR Specialist/Ponssen työyhteisöryhmän edustaja, Ponsse, p. 040 1863 341, [email protected]
Tuula Kettunen, sosionomi/Live-Iisalmen työyhteisöryhmän edustaja, Live-säätiön Iisalmen toimipiste, p. 040 136 1543, [email protected]
Kirsi Komulainen, Head of HR, Normet Oy, p. 044 519 7007, [email protected]
Ponssen työyhteisössä tehdään asioita porukalla ja valmennuksen hyötyjä viedään mahdollisuuksien mukaan kaikille..jpg
Koko: 0,19 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1024x681Ponssen työyhteisössä tehdään asioita porukalla ja valmennuksen hyötyjä viedään mahdollisuuksien mukaan kaikille..jpg
Koko: 0,19 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 1024x681Iisalmi on pohjoissavolainen seutukaupunki, joka on tunnettu paitsi omassa lajissaan maailman parasta tekevistä kansainvälisistä vientiyrityksistään myös Suomen parhaimpiin lukeutuvana koulukaupunkina: Iisalmessa panostukset laadukkaaseen opetukseen ja kasvatukseen ovat arvovalintoja, joilla mahdollistetaan tulevaisuuden ihmeitä.
Iisalmen lupaus on: Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1