Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Tuusulan perusopetuksen uusi opetussuunnitelma on hyväksytty käyttöön

Tuusulan kunta

Tuusulan perusopetuksen uusi opetussuunnitelma on hyväksytty käyttöön

Tiedote.
Julkaistu: 24.05.2016 klo 08:41
Julkaisija: Tuusulan kunta

Tuusulan kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Tuusulan perusopetuksen uuden opetussuunnitelman. Opetussuunnitelmaa on ollut erilaisissa työryhmissä tekemässä lähes joka kolmas kuntamme opettajista. Lisäksi kaikki opettajat ovat osallistuneet opetussuunnitelmatyöhön esimerkiksi kommentoimalla luonnoksia, käymällä keskusteluja kouluissaan ja kouluttautumalla. Merkittävä rooli työssä on ollut myös huoltajilla ja oppilailla, joilta on kerätty ideoita ja palautteita muun muassa verkkokyselyn, huoltajailtojen ja koulutehtävien avulla. Yhteistyötä on tehty myös kunnan sisällä esimerkiksi kulttuuri- ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa.

Tuusula on ollut mukana kehittämässä sähköistä arviointityökalua

Opetussuunnitelma uudistaa koulujen toimintakulttuuria varsin laajasti, mutta Tuusulassa on syytä nostaa erityisesti esille arviointi. Tuusulan arviointityöryhmä on ideoinut lukuvuoden aikaista formatiivista arviointia ja esitellyt ajatuksiaan StarSoft Oy:lle, jonka kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena ideat ovat jalostuneet valmiiksi työkaluksi. Työkalu on jo ehtinyt kerätä valtakunnallisestikin kiittävää palautetta. Wilma-järjestelmän kautta toimivan työkalun avulla seurataan oppilaan oppimista lukuvuoden aikana. Työkalu mahdollistaa vuorovaikutuksen opettajan, oppilaan ja huoltajan välillä.

Uutta opetussuunnitelmaa luetaan sähköisesti

Muodoltaan uusi opetussuunnitelma poikkeaa aiemmista siten, että se on tehty sähköisesti käytettäväksi. Internet-pohjainen käyttöliittymä tuo lisäarvoa paperiversioon nähden. Se sisältää muun muassa linkkejä, jotka johtavat esimerkiksi toisaalle opetussuunnitelmassa sekä koulukohtaisiin tai kunnallisiin suunnitelman liitteisiin.

Opetussuunnitelman käyttöönotto

Ensi lukuvuonna toteutetaan historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa siirtymäajan järjestely, joka takaa oppiaineen minimituntimäärän toteutumisen peruskoulun aikana: 5. vuosiluokalla yksi katsomusaineen tunti käytetään historian ja yhteiskuntaopin opetukseen ja 6. vuosiluokalle tulee yksi yhteiskuntaoppiin kohdistettu lisätunti.

Opetussuunnitelman pääkohdista valmistellaan huoltajille suunnattu opaskirjanen, joka julkaistaan viimeistään alkusyksystä. Kouluilla opetussuunnitelman käyttöönottoa tuetaan koulutuksin. Opetussuunnitelmaa ja sen toteutumista tullaan arvioimaan lukuvuosittain ja suunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan.

Opetussuunnitelma otetaan käyttöön alakouluissa 1.8.2016 alkaen huomioiden sen, että lukuvuonna 20162017 vuosiluokalla 6 opetetaan poikkeuksellisesti ympäristöopin asemasta biologiaa ja maantietoa sekä fysiikkaa ja kemiaa. Tuusulan yläkouluissa uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön tulevana syksynä yleiseltä osaltaan lukuun ottamatta tuntijakoa sekä arvosanojen muodostumista. Kokonaisuudessaan uutta opetussuunnitelmaa aloitetaan noudattamaan yläkouluissa porrastetusti: 7.lk: 1.8.2017, 8.lk: 1.8.2018 ja 9.lk: 1.8.2019.

Linkki opetussuunnitelmaan:
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ops/98809/perusopetus/tiedot

Linkki arviointityökalun esittelyyn:
http://www.starsoft.fi/fi/news/formatiivinen-arviointi-wilmassa

Lisätietoja asiasta antavat:

Opetuspäällikkö Markus Torvinen, p. 040 314 3410
Ops 2016 -koordinaattori Seppo Mentula, p. 040 314 4028
sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Tuusula on kestävästi kehittyvä kunta lentokentän läheisyydessä Helsingin metropolialueella. Luonnonläheisessä kulttuurikunnassa asuu yli 38 000 asukasta. Tuusulan keskuksia ovat Hyrylä, Jokela ja Kellokoski. www.tuusula.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs