Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Tuusulan kunnan tilinpäätös 2015: Tuusulan talous kehittyi ennakoitua suotuisammin

Tuusulan kunta

Tuusulan kunnan tilinpäätös 2015: Tuusulan talous kehittyi ennakoitua suotuisammin

Tiedote.
Julkaistu: 07.04.2016 klo 08:50
Julkaisija: Tuusulan kunta

Tuusulan tulos vuodelta 2015 oli 1,2 milj. euroa alijäämäinen. Tulos oli ennakoitua parempi, sillä talousarviossa alijäämän arvioitiin olevan 2,7 milj. euroa. Velkaantuminen oli ennakoitua hitaampaa ja myös toimintamenojen kasvua saatiin hidastettua. Tuusulan väkiluku kääntyi viime vuoden aikana kasvuun. Tulevien asunto-, keskusta- ja työpaikka-alueiden kaavoitus oli vilkasta. Datakeskustontista tuli kunnalle merkittävät tulot. 

Tuusulan verotulot toteutuivat 4,1 milj. euroa edellisvuotta korkeampina, verotulot kasvoivat 2,5 %. Verotulot olivat yhteensä 171,4 milj. euroa. Valtionosuuksia maksettiin Tuusulalle 19,1 milj. euroa. Valtionosuudet toteutuivat 7,3 % eli 1,5 milj. euroa edellisvuotta pienempinä. Tuusulan vuosikate oli 11,0 milj. euroa. Poistot kasvoivat 12,2 milj. euroon.

– Tavoitteena on nostaa Tuusulan talous ylijäämäiseksi lähivuosina sekä hidastaa toimintamenojen ja velkaantumisen kasvua. Tuusulassa jatketaan palvelurakenteen keventämistä, avopalveluiden osuuden kasvattamista ja tuottavuuden parantamista. Kokonaisuutena Tuusulan talous on edelleen vankalla pohjalla, talousjohtaja Markku Vehmas sanoo.

Velkaantuminen ennakoitua hitaampaa

Viime vuonna käynnistyi useita suurehkoja investointihankkeita. Investointeja toteutui noin 19,5 milj. eurolla. Tuusulan kunta käytti talonrakennukseen noin 8,3 milj. euroa. Paijalan koulun ja Notkopuiston päiväkodin laajennustyöt sekä Roinilanpellon päiväkodin rakentaminen käynnistyivät. Etelä-Tuusulan sosiaali- ja terveysaseman fysioterapian tiloja saneerattiin. Lisäksi Kirkonkylän koululle rakennettiin monipuolinen lähiliikuntapaikka. Investoinnit jäivät arvioitua alhaisemmiksi, koska osaa rakennus- ja kunnallistekniikan hankkeista päästiin aloittamaan suunniteltua myöhemmin.

Tuusulan kunnalla oli lainaa vuoden lopussa 52,3 milj. euroa. Lainamäärä oli 7,8 milj. euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Velkaantuminen oli ennakoitua hitaampaa, koska investoinnit toteutuivat suunniteltua pienempinä ja hitaammassa aikataulussa. Lainamäärä asukasta kohden oli 1 360 euroa, kun keskimäärin lainakanta Manner-Suomen kunnilla oli 2 697 euroa/asukas (v. 2014).

Velkaantumista hidasti myös ennakoitua paremmin kehittynyt käyttötalous. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä toimintamenojen kasvu hidastui vuoteen 2014 nähden 1,5 %:iin, kun vielä vuonna 2014 menot kasvoivat 3,6 %. Tuusulan kunnan toimintakulut olivat 222,5 milj. euroa.

Tuusulassa käynnissä useita digitalisaatiohankkeita

Kuntalaisten sähköiset asiointimahdollisuudet monipuolistuvat nopeaa vauhtia lähitulevaisuudessa. Digitalisaation hyödyntäminen on yksi Tuusulan keskeisistä kehittämishankkeista. Digitalisaatioon liittyviä hankkeita on Tuusulassa käynnissä noin 1,5 milj. euron arvosta. – Lähivuosina kuntalaisilla on yhä paremmat mahdollisuudet asioida kunnan kanssa sähköisesti, kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.

Tuusulan asukasluku kääntyi kasvuun

Tuusulan asukasluku oli viime vuoden lopussa 38 451. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 253 henkilöllä. Kotimainen nettomuutto oli 60 henkeä kolmen muuttotappiovuoden jälkeen. Tuusulassa syntyi viime vuonna 372 lasta. Syntyneiden määrä oli samaa tasoa kuin kahtena edellisenä vuotena.

Työttömien kokonaismäärä oli vuoden lopussa 1 736 henkilöä eli 8,9 % työvoimasta. Työttömien määrä kasvoi Tuusulassa edellisvuoteen verrattuna 15 %.

Datakeskustontista merkittävät tulot

Viime vuoden maanmyyntitulot olivat yhteensä noin 7,3 milj. euroa. Suurin tonttikauppa oli Hetzner Finland Oy:n datakeskuksen käyttöön tuleva noin 4,9 milj. euron hintainen tontti. Asuntotonteista saadut maanmyyntitulot olivat noin 2 milj. euroa. Kunta hankki maata noin 27 hehtaaria.

Suunnitteilla vetovoimaisia hankkeita asumiseen, keskustan kehittämiseen ja työpaikkarakentamiseen

Vilkkaalla kaavoituksella luodaan edellytyksiä vetovoimaisen Tuusulan rakentamiselle. Viime vuonna tuli voimaan kuusi asemakaavaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli 60 hehtaaria ja joilla on yli 150 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta. – Tuusula kehittää alueitaan voimakkaasti. Rykmentinpuiston kaava mahdollistaa miljoonan kerrosneliömetrin rakentamisen Hyrylään ja Focus-alueiden kaava mahdollistaa miljoonan kerrosneliömetrin laajuisen logistiikka-, tukkukauppa-, toimitila- ja liikekeskusalueen syntymisen lentokentän pohjoispuolelle, Joensivu kuvailee.

Keskeisiä asuntokaavoja laadittiin Lahelanpeltoon, Tuusulanjärven rantamaisemaan Anttilanrantaan ja asuntomessualueeksi suunniteltuun Puustellinmetsään. Työpaikka-alueita suunniteltiin lentokentän pohjoispuolella sijaitsevalle Focus-alueelle, Etelä-Tuusulaan Maantiekylään, Hyrylän Sulaan, Jokelan Valluun ja Kellokosken Rajalinnaan.

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöstä 11.4. ja valtuusto hyväksyy tilinpäätöksen 9.5.

 

Avainluvut Tuusulan tilinpäätöksessä 2015 (sis. kunta ja liikelaitos)

 

2015

2014

Muutos

Muutos %
  2014/2015

Talousarvio 2015

Asukasluku

38 451

38 213

238

0,6 %

38 565

Veroprosentti

19,50

19,25

0,3

 

19,50

Verotulot, milj. €

171,4

167,3

4,1

2,5 %

172,2

Vuosikate, milj. €

                             11

12,8

-1,8

-14,1 %

11,2

Vuosikate % poistoista

91

112

-21

 

81

Tilikauden yli-/alijäämä, milj. €

-1,1

1,6

-2,7

 

-2,7

Investoinnit brutto, milj. €

19,5

21,9

-2,4

-11,0 %

26,6

Lainat, milj. €

52,3

44,5

7,8

 

59,4

Lainat, €/asukas

1 360

1 163

197

 

1 541

 

Lisätietoja: talousjohtaja Markku Vehmas, p. 040 314 3060

Tuusula on kestävästi kehittyvä kunta lentokentän läheisyydessä Helsingin metropolialueella. Luonnonläheisessä kulttuurikunnassa asuu yli 38 000 asukasta. Tuusulan keskuksia ovat Hyrylä, Jokela ja Kellokoski. www.tuusula.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs