Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Paasikiven aukion ympäristön katujen muutostyöt suunnitteilla

Lahden kaupunki

Paasikiven aukion ympäristön katujen muutostyöt suunnitteilla

Tiedote.
Julkaistu: 04.05.2016 klo 13:41
Julkaisija: Lahden kaupunki

Vanhan linja-autoaseman kulmalla tehdään katutöitä 2017–2018, jolloin rakennetaan uutta Ranta-Kartanon aluetta ympäröivät kadut.

Katusuunnittelu on käynnistynyt Hollolankatu–Lahdenkatu -väylällä välillä Ahvenistonkatu–Vapaudenkatu.  Suunnitelmaan sisältyy myös Paasikivenkadun itäpää sekä Sibeliuksenkadun liittymäalue.  Suunnitelma tehdään voimassa olevan asemakaavan mukaisesti ja nykytilanne tulee muuttumaan niin, että vanhan linja-autoaseman kohdalla kadun molempiin suuntiin menevät kaistat siirtyvät rinnakkain ja keskisaarekkeet kapenevat nykyisistä.  Katuihin tulee myös kaistamuutoksia.  Paasikivenkadun itäpää tulee muuttumaan kaksisuuntaiseksi.  Kadunvarren puustoa pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon ja suunnitelmana on istuttaa alueelle myös uutta puustoa.

Katusuunnittelussa kiinnitetään ajoneuvoliikenteen sujuvuuden lisäksi erityistä huomiota jalankulku- ja pyöräily-yhteyksiin ja näiden väylien sekä kadunylitysten toimivuuteen ja turvallisuuteen

Hollolankadun, Lahdenkadun ja Paasikivenkadun katusuunnitelmat tulevat virallisesti nähtäville alkusyksystä.  Niiden luonnoksiin voi tutustua myös keskustan kaavaillassa tiistaina 24.5.2016.  Lautakunnan hyväksyttyä katusuunnitelmat niitä tarkennetaan katujen rakentamissuunnitelmilla.

Lisätietoja:

TL-InfRa Oy
Rakennuttamispäällikkö Eero Pystynen
p. 040 5253 190, eero.pystynen@tloy.com

Lahden kaupunki
Liikennesuunnittelupäällikkö Jukka Lindfors
p. 050 5594139, jukka.lindfors@lahti.fi

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva lähes 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs