Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Oulujoen käytöstä kysely jokivarren asukkaille

Oulun yliopisto

Oulujoen käytöstä kysely jokivarren asukkaille

Tiedote.
Julkaistu: 03.11.2014 klo 09:00
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto, Thule-instituutti
Tiedote 3.11.2014

Oulujoen käytöstä kysely jokivarren asukkaille

Oulun yliopiston tutkijat keräävät tietoa Oulujoen käytöstä ja kehittämisen tavoitteista. Alueen asukkaiden ja sidosryhmien näkemyksiä Oulujoesta kartoitetaan kaksiosaisella kyselyllä. Ensimmäisessä vaiheessa on avattu kaikille avoin nettikysely, ja ennen vuoden vaihdetta tietoja Oulujoen käytöstä tullaan keräämään postikyselyllä otokseen valituilta.

Kyselyt ovat osa esiselvityshanketta, jossa selvitetään Oulujokivarren kehittämiseen liittyviä tavoitteita ja vaihtoehtoja erityisesti virkistyskäytön näkökulmasta. Hankkeessa tarkastellaan jokivarren asukkaiden, yrittäjien, kalatalouden, kuntien ja vesivoimatalouden tavoitteita ja näkemyksiä Oulujoen moninaiskäytöstä.

Selvitystyössä pyritään lisäämään tietoa joen käytön kehittämistarpeista ja mahdollisuuksista. Lisäksi arvioidaan erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia ja toteuttamiskelpoisuutta.

Esiselvityshankkeen lopputuloksena kirjoitetaan raportti, johon kootaan esiselvityksen havainnot ja suositukset Oulujoen virkistys- ja moninaiskäytön kehittämiseksi. Esiselvityksen rahoittajina ovat Euroopan unionin aluekehitysrahasto, Muhoksen ja Utajärven kunnat sekä Oulun yliopisto. 

Kysely Oulujoen käytöstä löytyy Muhoksen ja Utajärven kuntien nettisivuilta sekä Oulujoen reitti ry:n ja Thule-instituutin nettisivuilta. Vastausaikaa on marraskuun loppuun saakka.

Lisätietoja:

projektipäällikkö, yliopistotutkija Timo P. Karjalainen, Oulun yliopisto, Thule-instituutti, puh.  0400 662 171, timo.p.karjalainen@oulu.fi

Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirta, puh. 044 4970 001, jukka.syvavirta@muhos.fi

Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi, puh. 050 0586 152, kyosti.juujarvi@utajarvi.fi

Kysely verkossa:
www.oulu.fi/thule
www.muhos.fi
www.utajarvi.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs