Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Nuoret arvioivat palveluitaan

Lahden kaupunki

Nuoret arvioivat palveluitaan

Kutsu.
Julkaistu: 24.09.2014 klo 08:56
Julkaisija: Lahden kaupunki

Nuoret arvioivat palveluidensa laatua ja esittävät kehittämisehdotuksiaan päättäjille Launeen koulun salissa perjantaina 26.9. kello 13–15 järjestettävässä keskustelutilaisuudessa. Arvioinnin kohteena ovat kaupungin, järjestöjen ja seurakuntien tuottamat nuorisotyön palvelut Lahden eteläisellä alueella.

Nuoret tekevät arviointia aamupäivän aikana ohjatuissa pienryhmissä erilaisia keskustelumenetelmiä käyttäen. Ryhmien tuotoksista työstetään puheenvuoroja, kuten kysymyksiä, kannanottoja, väitteitä tai ehdotuksia, joita nuoret esittävät iltapäivän tilaisuuteen osallistuville virkamiehille, luottamushenkilöille ja palveluita tuottaville tahoille. Tilaisuudessa keskustellaan, mitä nuorten esittämille asioille voidaan tehdä ja kenen toimesta.

Keskustelupäivän järjestää Nuorisotutkimusverkosto yhdessä Lahden kaupungin nuorisopalveluiden ja eteläisen alueen hyvinvointiryhmän kanssa. Tilaisuuden taustalla on Nuorisotutkimusverkoston tutkimushanke, jossa lahtelaisnuorten antamia arvioita voidaan hyödyntää valtakunnallisesti nuorisotyön laatua kuvaavia tunnuslukuja mietittäessä. Tutkimushanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö.

Lisätietoja

Anu Gretschel
Nuorisotutkimusverkoston tutkija
p. 040 516 91 89
anu.gretschel@nuorisotutkimus.fi

Toni Ovaskainen
Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 050 383 64 51
toni.ovaskainen@lahti.fi

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Metropolialueella sijaitsevassa Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs