Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lukiolaiset: Opiskelijapalaute osaksi lukioiden rahoitusta

Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukiolaiset: Opiskelijapalaute osaksi lukioiden rahoitusta

Tiedote.
Julkaistu: 09.08.2016 klo 10:12
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Tällä viikolla käynnistyy suomalaisissa lukioissa historiallinen lukuvuosi, sillä syksyllä kirjoitetaan ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Lukion digitalisaatio ottaa näin ison harppauksen eteenpäin. Samalla käynnistyy lukion kehittämisverkosto Uusi lukio – uskalla kokeilla, ja otetaan käyttöön uudet opetussuunnitelmat. Uudistukset ovat odotettuja, mutta niiden onnistuminen edellyttää lukioyhteisön sitoutumista niihin. Siksi Suomen Lukiolaisten Liitto pitää tärkeänä, että jokaisella lukiolaisella on todellinen mahdollisuus olla mukana rakentamassa omaa opiskeluympäristöään.

“Opiskelijoilta kysyttävä palaute on erinomainen matalan kynnyksen tapa osallistaa opiskelijoita lukion kehittämiseen. Valitettavasti tällä hetkellä käytännöt ovat hyvin hajanaiset, eikä opiskelijoille ole ollenkaan selvää, mitä annetulle palautteelle tapahtuu. Palautteen antaminen ei ole motivoivaa, jos sillä ei koeta olevan vaikutusta. Pahimmassa tapauksessa saatetaan ajatella, että opiskelijat ovat lukiossa vain käymässä, ja siksi ikään kuin heidän oikeutensa osallistua lukion kehittämiseen kyseenalaistetaan”, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen kertoo.

Yksi merkittävä keino vahvistaa opiskelijoiden osallisuutta on valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän luominen ja sen sisällyttäminen osaksi lukion rahoituksen määräytymistä. Vastaava käytäntö on jo käytössä korkeakoulujen rahoitusjärjestelmissä. Lukion rahoitusjärjestelmää on tarkoitus uudistaa tällä hallituskaudella.

“Rahoitusmittarina opiskelijapalaute kohtelee koulutuksen järjestäjiä reilusti, sillä näillä on mahdollisuus vaikuttaa palautteeseen reagoimalla opiskelijoiden kokemiin epäkohtiin. Opiskelijapalautetta voitaisiin kerätä esimerkiksi opetuksen laadusta, tukipalveluiden toimivuudesta sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta – siis kattavasti opiskeluprosessin sujuvuudesta”, Luukkainen kuvailee.

Lukiota kehitettäessä on tärkeää samalla kehittää rakenteita opiskelijoiden osallisuudelle sekä opetuksen kehittämiselle. Valtakunnallinen opiskelijapalautejärjestelmä auttaisi jatkossakin turvaamaan tasalaatuista lukiokoulutusta sekä antaisi koulutuksen järjestäjille informaatiota lukion oman kehittämistyön tueksi.

 

Lisätietoja: Puheenjohtaja Elli Luukkainen, elli.luukkainen@lukio.fi, 050 433 3171

Suomen Lukiolaisten Liitto - SLL on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenen voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs