Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lautakunta päättää uudesta terassi- ja somistemanuaalista

Lahden kaupunki

Lautakunta päättää uudesta terassi- ja somistemanuaalista

Tiedote.
Julkaistu: 07.04.2016 klo 11:07
Julkaisija: Lahden kaupunki

Kaupunki on laatinut ehdotuksen terassi- ja katusomistemanuaalista yhdessä keskustan yrittäjien ja vammaisneuvoston kanssa. Ehdotus käsitellään teknisen ja ympäristölautakunnan kokouksessa 13. huhtikuuta 2016.

Manuaalin tuoma suurin muutos olisi se, että ohjeiden mukainen katutilan somistaminen onnistuu ilman lupamenettelyä. Uusi ehdotus on, että yritysten tai taloyhtiöiden edustalle voi sijoittaa somisteita ilman lupaa, kunhan somisteet sijoittuvat kokonaisuudessaan enintään 60 cm päähän julkisivusta, ja että vapaata jalankulkutilaa jää aina vähintään 1,5 m. Tälle alueelle voi sijoittaa kukkaruukkuja, valoja, kynttilälyhtyjä, esittelyyn käytettäviä vaaterekkejä tai muita tuotteita tai kalusteita kuten pöytä ja tuoli -yhdistelmiä.

Aikaisemmin katutilan somistaminen on vaatinut 50 euron lupapäätöksen. Kalusteet ja somisteet, jotka eivät ole manuaalin ohjeistuksen mukaisia, vaativat edelleen lupamenettelyn.

- Kadunsomistamisen salliminen pienkalustein ilman lupahakemusta on hyvä uudistus, Lahti City ry:n toiminnanjohtaja Janne Viitamies kiittelee.

Lahti City ry käynnistää Tuoli ja kukkaruukku -kampanjan, kun uusi ohjeistus on hyväksytty lautakunnassa.

-Kannustamme yrityksiä somistamaan ja kalustamaan jalkakäytävää ohjeen mukaisesti. Se tekee kesäkaupungista mielenkiintoisen näköisen, Viitamies sanoo.

Ohjeet terassin sijaintiin ja rajaamiseen

Terassimanuaalissa on laadittu yhtenäinen ohjeistus helpottamaan terassilupahakemusprosessia sekä yhtenäistämään käytäntöjä.

Terassi tulee suunnitella niin, että se sopii kaikille, myös liikuntaesteisille. Terassikalusteiden tulee olla julkiseen käyttöön soveltuvia; esimerkiksi muovista puristettuja tuoleja ja pöytiä tai hirsikalusteita ei sallita. Kattamiseen suositellaan aurinkovarjoja.

Manuaali antaa ohjeet terassin sijaintiin ja rajaamiseen tavoitteena se, että kadun avoin luonne säilyy. Rajaamiseen voidaan käyttää istutusastioita, ketju-pilari -yhdistelmiä tai kevyitä aitaelementtejä. Terassit toteutetaan yleensä ilman korotettuja terassialustoja, mutta tapauskohtaisesti sellaiset voidaan sallia mäkisillä katuosuuksilla. Anniskeluterassi on rajattava omaksi alueekseen.

Manuaalissa esitetään, että lupa voidaan myöntää kerrallaan enintään viideksi vuodeksi, ja uusi lupa on haettava aina yrittäjän vaihtuessa.

Terassimanuaalissa on mukana keskustan katujen alustava uudistamisaikataulu, joka on syytä huomioida pitkien terassilupien osalta.

Lisätiedot:

Lahden kaupunki
Projektipäällikkö Riitta Niskanen
riitta.m.niskanen@lahti.fi, p. 050 559 4200

Lahti City ry
Toiminnanjohtaja Janne Viitamies
janne.viitamies@lahticity.fi, p. 040 510 0948

 

 

 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva lähes 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs