Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lappeenrannan keskusta-alueen osayleiskaavan luonnosvaihe nyt nähtävänä

Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan keskusta-alueen osayleiskaavan luonnosvaihe nyt nähtävänä

Tiedote.
Julkaistu: 02.03.2015 klo 15:09
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan keskustataajama on jaettu kolmeen osa-alueeseen: keskusta, itäinen ja läntinen. Keskustataajaman kaavoitustyö käynnistyi kesällä 2012.

Osayleiskaavatyön tavoitteena on päivittää Lappeenrannan voimassa oleva, kaupunkimaisen alueen kattava keskustataajaman yleiskaava, joka viimeksi on tarkistettu vuonna 1999. Työn tavoitteena on turvata keskustataajaman kehittyminen varaamalla riittävät ja tarkoituksenmukaiset alueet asumiselle, palveluille, elinkeinotoiminnalle, virkistykselle ja matkailulle.

Asukastilaisuudessa esitellään keskustaajaman osayleiskaava 2030 keskusta-alueen luonnosvaihetta

 - Pidimme ensimmäisen asukastilaisuuden suunnittelutyömme alkuvaiheessa eli syyskuussa 2013. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että on aika esitellä nähtävillä olevaa luonnosta, kertoo Marjo Saukkonen, Lappeenrannan kaupungin yleiskaava-arkkitehti.

Asukastilaisuus pidetään Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa to 5.3.2015 klo 18 alkaen.  Paikalla kaupungin edustajien lisäksi on myös osayleiskaavakonsulttina toimiva maisema-arkkitehti Elina Kataja Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy:stä.

Keskusta-alue käsittää Lappeenrannan ydinkeskustan sekä seuraavat kaupunginosat: Parkkarila, Tirilä, Kaukas, Harapainen, Mattila, Mäntylä, Kuusela, Lavola. Lännessä kaava-alueen raja kulkee Sammonlahden, Salpausselänkadun ja Lavolan kautta. Pohjoisessa alue rajautuu Saimaaseen, Voisalmensaaren kohdalla Kuivaketveleeseen. Eteläreuna noudattelee Vaalimaantietä ja 6-tietä sekä kulkee Lavolan alueen poikki. Itäreuna kulkee Kaukaan tehtaiden ja Hyötiönsaaren sivuitse. Kourula, Kuusimäki ja Huhtiniemi sekä Tyysterniemi ja Voisalmensaari.

Suunnittelun tarkoituksena on tutkia alueen maankäyttö kokonaisuutena ja mahdollistaa Lappeenrannan keskusta-alueen monipuolinen kehittäminen.

Osayleiskaavaluonnos valmisteluaineistoineen on nähtävillä 25.3.2015 asti Lappeenrannan kaupungintalolla teknisen toimen kaavoituksessa (Villimiehenkatu 1, 3. kerros) sekä kaupungin internet-sivuilla www.lappeenranta.fi > palvelut > kaavoitus > nähtävillä olevat kaavat.

http://www.lappeenranta.fi/news/Lappeenrannan-keskustaajaman-osayleiskaava-2030-keskusta-alueen-luonnosvaihe-nahtavana/pmflwytt/16f7c331-9f6e-4933-9c79-65e11c4df1f8

 

Lisätietoja:

Marjo Saukkonen, yleiskaava-arkkitehti, Lappeenrannan kaupunki, puh 040 653 0822

Elina Kataja, maisema-arkkitehti, Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy, puh. 050 415 3010

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs