Lappeenrannan kaupunki on avannut asukkaille suunnatun verkkokyselyn Halkosaaren kehittämisestä. Kysely on tarkoitettu kaikille Halkosaaressa vieraileville ja alueen toiminnasta kiinnostuneille. Kyselyn tuloksia hyödynnetään osana alueen kehittämistä.
Kysely on avoinna 27.8.2023 saakka ja siihen on mahdollista vastata tämän verkkolinkin kautta suomeksi ja englanniksi.
Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori kertoo, että kyselyn tuloksia hyödynnetään Halkosaaren alueen ja sen palveluiden kehittämisessä.
- Asukkaat pääsevät kyselyn kautta jakamaan omia Halkosaareen liittyviä tarpeitaan, havaintojaan ja toiveitaan.
- Kehittämistyö on jatkoa aiemmin valmistuneelle Meijän City -keskustan kehittämissuunnitelmalle, jossa tunnistettiin Halkosaaren merkitys vihreänä keitaana keskellä rakennettua ranta-aluetta.
Kaupunkisuunnitteluun voi laittaa myös omia Halkosaaresta ottamiaan valokuvia.
- Meille voi halutessaan laittaa Halkosaareen liittyviä valokuvia tulemaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
- Kuvat auttavat meitä ymmärtämään alueen historiaa ja aikaisempia käyttötapoja. Viestin yhteyteen kannattaa laittaa maininta siitä, että voimme käyttää tarvittaessa niitä alueesta laadittavassa rakennetun kulttuuriympäristön selvityksessä tai muissa vastaavissa julkaisuissa.
- Kuvien yhteyteen on hyvä laittaa myös tiedot kuvaajasta sekä ajankohdasta, jolloin kuva on otettu.
Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh. 040 660 5662
Kaavoitusarkkitehti Miia-Riikka Kiukas-Lehto puh. 040-5170804 (lomalla 13.8.2023 saakka)
Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenranta on kestävän huomisen koti.
Suomen ilmastopääkaupungissa kaikki on lähellä arjen laadukkaista palveluista aina Saimaan elämyksiin. Lappeenrannassa ihmiset kohdataan yksilöinä, ja toimiin ryhdytään yhteisön voimin. Kestävän huomisen tekijöinä ovat lapsiystävällisyys, ainutlaatuinen tiedekasvatus, yrittäjälähtöisyys sekä uteliaat korkeakoulut LUT ja LAB. www.lappeenranta.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1