Haravointijätekausi päättää perinteisesti vilkkaan sesongin Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemilla. Asemilla siirrytään marraskuun alusta talviaukioloaikoihin, jotka ovat voimassa aina maaliskuun loppuun saakka.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemat siirtyvät talviaukioloaikoihin keskiviikkona 1. marraskuuta. Muutokset aukioloissa näkyvät lajitteluasemilla aukioloaikojen supistumisella.
– Aukioloajat mukailevat vuodenaikaista vaihtelua lajitteluasemien asiakasmäärissä. Talvikauden alkaessa kävijämäärät putoavat neljänneksellä. Sydäntalvella asiakkaita on noin kolmasosa kesäkauden huippusesonkiin verrattuna, kertoo LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen.
LSJH:lla on 13 lajitteluasemaa aina Utöstä Uuteenkaupunkiin. Lajitteluasemilla otetaan maksutta vastaan muun muassa kotitalouksien vaarallista jätettä (kerralla maks. 50 kiloa/litraa), kaiken kokoista sähkölaiteromua, metalliromua, pakkausjätteitä, puujätettä, haravointijätettä ja poistotekstiiliä. Lisäksi asemilla otetaan hinnaston mukaan vastaan kaikenlaista siivous- ja remonttijätettä.
LSJH:n lajitteluasemien aukioloajat talvikaudella
LSJH:n lajitteluasemat palvelevat 1.11.2023–31.3.2024 seuraavasti:
Lisätiedot:
Marko Kokkonen
Materiaalipäällikkö, LSJH
puh. 020 728 2180
[email protected]
Lajitteluasemat siirtyvät marraskuun alussa talviaukioloaikoihin. (Kuva: LSJH)
Koko: 7,82 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5606x3737Lajitteluasemat siirtyvät marraskuun alussa talviaukioloaikoihin. (Kuva: LSJH)
Koko: 7,82 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5606x3737Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 18 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Tarjoamme palveluita myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 440 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 40 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1