Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lahden väkiluku kasvoi elokuussa liki 200 henkilöllä

Lahden kaupunki

Lahden väkiluku kasvoi elokuussa liki 200 henkilöllä

Tiedote.
Julkaistu: 18.09.2014 klo 11:34
Julkaisija: Lahden kaupunki

Koulujen alkamisen myötä kuntien välinen muuttoliike lisääntyy elokuussa, mikä näkyy myös Lahden väestönmuutostiedoissa. Väestö kasvoi elokuun aikana 197 henkilöllä, mikä on peräti 144 enemmän kuin viime vuoden elokuussa.  Kuntien välinen muuttoliike kasvatti kaupungin väkilukua 175 ja siirtolaisuus 29 henkilöllä. Kuolleita 7 enemmän kuin syntyneitä.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden väkiluku oli elokuun lopussa 103 622.

Vuoden 2014 elokuun loppuun mennessä kaupungin väkiluku on kasvanut 258 henkilöllä, mikä on 57 henkilöä vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2013.

Elokuussa muista kunnista saadun muuttovoiton ansioista kaupungin väkiluvun kasvu perustuu jälleen maassamuuttoon. Kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä kaupungin väkilukua ovat kasvattaneet kuntien välinen muuttoliike 190 henkilöllä ja maahanmuutto 136 henkilöllä. Kuolleita oli 68 enemmän kuin syntyneitä.

 

Aikaisemmin ilmestyneet tilastotiedotteet ja tilastokatsaukset

Liitetiedostot

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Metropolialueella sijaitsevassa Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs