Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lahden kaupungin tilinpäätös 2014: Vuosi ylitti odotukset

Lahden kaupunki

Lahden kaupungin tilinpäätös 2014: Vuosi ylitti odotukset

Tiedote.
Julkaistu: 11.03.2015 klo 10:00
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden kaupungin vuoden 2014 taloudellinen tulos oli merkittävästi talousarviota parempi. Saavutettu vuosikate, 53,0 miljoonaa euroa, on kaksituhattaluvun paras. Kaupungin tulos vuodelta 2014 on 21 miljoonaa euroa, kun budjetissa varauduttiin tuloksen painuvan miljoona euroa miinukselle. Tuloksessa on mukana konsernin sisäisiä ja satunnaisia eriä, ilman niitä tulos olisi ollut nollan tuntumassa.

Verotulot olivat 386 miljoonaa euroa, lisäystä edellisvuodesta kolmisen prosenttia, mutta kasvu aiheutui lähes kokonaan kunnallisveron korotuksesta. Valtionosuudet vähenivät yli prosentilla valtionosuuksien leikkausten vuoksi.

Kaupungin toimintakulut kääntyivät laskuun

Kaupungin toimintakulut viime vuonna olivat 624 miljoonaa euroa, missä on vähennystä edelliseen vuoteen viisi miljoonaa euroa eli lähes prosentti, kun talousarviossa oli varauduttu noin 2,5 prosentin menojen kasvuun. Toimintakulujen väheneminen samaan aikaan, kun ikärakenteen muutos ja kaupungin kasvu lisäävät palveluiden kysyntää, on edellyttänyt toiminnan merkittävää tehostamista ja toimintatapojen jatkuvaa uudistamista.

Myönteisen kehityksen takana ovat olleet pitkäjänteisen rakenteellisen kehittämisen tulokset, vuoden aikana toteutetut toimet, vahvistunut kustannustietoisuus sekä henkilökunnan sitoutuminen talouden tasapainotukseen. Kaikki vuoden 2014 määrärahojen ylitystarpeet katettiin kaupungin talousarvion sisältä, myös sosiaali- ja terveysyhtymän lisälaskutus (3,5 milj. euroa). Kaupungin organisaatiossa tehostaminen on näkynyt mm. henkilöstön noin 300 hengen vähennyksenä. Henkilöstömenot jäivät yli 5 miljoonaa euroa alle vuoden 2013 tason.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kiittää koko henkilökuntaa hyvästä työstä. Viime vuoden tulos luo hyvän pohjan talouden tasapainon ylläpitämiselle ja velkaantumisen pysäyttämiselle. Toiminnan uudelleenjärjestelyjä ja menojen karsimista pitää määrätietoisesti jatkaa, jotta voidaan vastata palveluiden kysynnän kasvuun ja julkisen talouden tilanteesta johtuviin valtionosuuksien leikkauksiin.

Investointitaso edelleen korkealla

Kaupungin investointitaso pysyi korkeana, nettoinvestoinnit olivat yhteensä 78 miljoonaa euroa. Merkittävimmät investointikohteet olivat Jalkarannan ja Liipolan monitoimitalot, muut koulut ja päiväkodit, kaupunginsairaala sekä matkakeskus. Vuosikate, 53 milj. euroa, riitti kattamaan nettoinvestoinneista 68 %, ja loppu jouduttiin rahoittamaan velaksi.

Tilivuoden odotettua parempi tulos lisää taseeseen kertynyttä aiempien vuosien ylijäämää noin 126 miljoonaan euroon. Kaupungin omaan toimintaan otetut lainat olivat vuoden 2014 lopussa 240 miljoona euroa eli 2314 euroa asukasta kohden. Koko konsernin lainamäärä kohosi 822 miljoonaan euroon.

 

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, 050 63895

 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs