Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan Sote 2015 –hankkeen tilannekatsaus medialle 2.12.2015 klo 9.15

Lahden kaupunki

Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan Sote 2015 –hankkeen tilannekatsaus medialle 2.12.2015 klo 9.15

Kutsu.
Julkaistu: 18.11.2015 klo 14:30
Julkaisija: Lahden kaupunki

Tervetuloa Sote 2015 – tilannekatsaukseen!

Sote 2015 – hanke on edennyt Lahden kaupungissa uudistus- ja tuottavuustavoitteiden mukaisesti. Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimialalla on otettu aktiivisesti käyttöön uusia toimintamalleja, teknologiaa ja sähköisiä palveluja. Rakennemuutos on edennyt laitosvaltaisista palveluista kotona-asumisen tukemiseen. Tiedolla johtamista on lisätty ja siirrytty entistä enemmän palvelutuotannon johtamiseen. Henkilöstö on osallistunut palvelujen kehittämiseen aktiivisesti ja samoilla resursseilla on saatu toteutettua entistä parempaa palvelua.

Toimialajohtaja Mikko Komulainen esittelee tiedotusvälineille Lahden Sote 2015 – uudistuksen tilannekatsauksen keskiviikkona 2.12.2015 klo 9.15 – 10.15. Tilaisuus järjestetään Sosiaali- ja terveystoimialan toimipaikassa osoitteessa Duo II, Aleksanterinkatu 24 B, 6 krs., Lahti.

Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittautumaan viimeistään 25.11. osoitteeseen tommi.patynen@lahti.fi. Voitte myös lähettää etukäteen kysymyksiä, joita toivotte käsiteltävän.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Lisätietoja Sote 2015 -hankkeesta:

Toimialajohtaja Mikko Komulainen, p. 044 716 1735.

 

Yhteydenotot ja ilmoittautumiset:

Tommi Pätynen
Viestintäpäällikkö
Lahden kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
p. 050 398 7663, tommi.patynen@lahti.fi
PL 202 202, 15101 Lahti (Aleksanterinkatu 24 B, 6. krs.)

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta yhdistyvät vuoden 2016 alusta. Uudessa Lahden kaupungissa asukkaita on noin 120 000.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs