Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kutsu tiedotusvälineille tiedotustilaisuuteen pe 5.6. klo 10

Lappeenrannan kaupunki

Kutsu tiedotusvälineille tiedotustilaisuuteen pe 5.6. klo 10

Tiedote.
Julkaistu: 03.06.2015 klo 08:00
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Aiheena  Lappeenrannan Paasikivenpuiston ja Vapaudenaukion taidehankinnat.
Tiedotustilaisuudessa kerrotaan taiteilijavalinnoista ja esitellään puistoon ja Vapaudenaukiolle sijoitettavia taideteoksia.

Maanalaisen pysäköintilaitoksen P-Pormestarin päälle ulottuvaa Paasikivenpuiston osaa Lappeenkadun ja Raatimiehenkadun välisellä osuudella sekä Lappeenrannan maakuntakirjaston edustalla sijaitsevaa Vapaudenaukiota rakennetaan parhaillaan Lappeenrannan keskustassa.  Taiteesta tulee osa Paasikivenpuiston ja Vapaudenaukion kokonaisuutta, jossa otetaan huomioon kasvit, valaistus, pylväät ja maanalaisen pysäköintilaitoksen sisäänkäyntikatokset.

Tiedotustilaisuuden aika:
perjantaina 5.6.2015 klo 10

Paikka:
Teknisen lautakunnan kokoushuone, Lappeenrannan kaupungintalon toinen kerros, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Kaupungin edustajien lisäksi tiedotustilaisuudessa teoksista on kertomassa läänintaiteilija Outi Turpeinen.

Lisätietoja tiedotustilaisuudesta:
Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen, puh. 0400 856 066,
hannu.tolonen@lappeenranta.fi

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs