Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kupari ei käynyt kuntalaisen kukkarolle

Lahden kaupunki

Kupari ei käynyt kuntalaisen kukkarolle

Tiedote.
Julkaistu: 20.01.2016 klo 11:46
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden matkakeskuksen rakennushanke on toteutettu Lahden kaupungin, YIT:n ja Siton allianssimallilla. Allianssin johtoryhmän puheenjohtaja, toimialajohtaja Matti Kuronen on tyytyväinen allianssin toimintaan ja hankkeen toteutumiseen.

-Aikataulussa ei päästy alkuperäiseen tavoitteeseen, mutta matkakeskus valmistui kuitenkin ennen sovittua kaukoliikenteen alkamista, Kuronen toteaa.

Kustannusten osalta alkuperäinen tavoitehinta 15 628 210 € ylittyi hiukan. Tavoitehintaan sovittiin hankkeen aikana lisäystä 45 000 € kattamaan muun muassa alkuperäisistä suunnitelmista puuttuneet Vesijärvenkadun pysäkki-infot ja joitakin kaupunkikuvallisia seikkoja.

-Bonus-sanktio -laskelman jälkeen kaupungin osuus ylityksestä on kuitenkin alle puoli prosenttia eli noin 67 000 €, ynnää Kuronen.

-Taloudellinen loppuselvitys on kuitenkin vielä viimeistelemättä, joten pienet muutoksetkin ovat mahdollisia. Perinteinen urakkamalli olisi johtanut paljon huonompaan tulokseen.

Työmaan turvallisuus toteutui tulostavoitteiden mukaisesti. Toiminnallinen lopputulos ja viestintä arvioidaan myöhemmin erikseen.

-Matkakeskuksen myötä joukkoliikenteen käytettävyys paranee ja bussi-juna -yhteys saadaan toimimaan. Tuleva liityntäpysäköinti palvelee autoilijoita, ja pyöräilijöille on suojattu ja kameravalvottu pyöräparkki. Kokonaisuudessaan matkakeskus mahdollistaa radanvarren kehityksen oikeustaloineen ja hotelleineen, Kuronen arvioi.

Lisätiedot

Toimialajohtaja Matti Kuronen,
matti.kuronen@lahti.fi, 040 576 9105

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs