Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kunta- ja liikenneministeri kannattaa Lahden kehätietä

Lahden kaupunki

Kunta- ja liikenneministeri kannattaa Lahden kehätietä

Tiedote.
Julkaistu: 17.02.2015 klo 17:33
Julkaisija: Lahden kaupunki

Kunta- ja liikenneministeri Paula Risikko vieraili Lahdessa tiistaina 17.2. Tapaamisessa kaupungin johdon kanssa ministerille esiteltiin Lahden eteläisen kehätien, VT12 suunnitelma. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta nosti esille valtatien haittavaikutuksen Lahden ja Nastolan yhdyskuntarakenteen kehittämiselle ja valtatien aiheuttaman ympäristöriskin pohjavesialueelle.

Lahden kaupunki odottaa, että valtio osoittaa määrärahat Lahden eteläisen kehätien toteutukseen. Uuden kehätien suunnitelma valmistuu tänä keväänä ja rakentamisvalmius on jo vuonna 2016. Kunta- ja liikenneministeri Paula Risikon mukaan liikennepolitiikka on myös elinvoimapolitiikkaa. Risikko korosti tiehankkeiden työllisyyttä tukevaa vaikutusta. Hyötykustannusindeksi Lahden eteläisen kehätien osalta on ministerin mukaan korkea ja hän kannattaa kehätien toteutusta.

Tapaamisen yhteydessä ministeri Risikko kertoi olevansa vakuuttunut Lahden ammattikorkeakoulun innovatiivisesta ilmapiiristä. Risikon mielestä tiedekorkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen tulee tehdä entistä enemmän yhteistyötä. Hän nosti esille erityisesti lahtelaisten kansainvälisen toiminnan.

Ministeriviereilulla oli esillä Lahden ja Nastolan yhdistyminen ensi vuodenvaihteessa. Risikko tapasi vierailunsa päätteeksi myös Nastolan päättäjiä ja asukkaita. 

Lisätiedot:

kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, 050 63895

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs