Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kemin LumiLinnan avajaisissa palattiin linnan alkujuurille

Kemin Matkailu Oy - Kemi Tourism Ltd.

Kemin LumiLinnan avajaisissa palattiin linnan alkujuurille

Tiedote.
Julkaistu: 24.01.2016 klo 10:39
Julkaisija: Kemin Matkailu Oy - Kemi Tourism Ltd.

 

Kemin LumiLinnaa rakennettiin tammikuun ajan paukkupakkasissa. Lunta tehtiin jo joulukuussa ja varsinainen rakennustyö noin kolmessa viikossa. Linna ja sen upeat veistokset valmistuivat kovan ja ammattitaitoisen työn tuloksena avajaisiin 23.1. Onneksi pakkaslukemat helpottivat ja avajaisvieraat saivat nauttia LumiLinnan keskiaikaisesta tunnelmasta mukavassa talvikelissä. Paikalla oli 1070 vierasta.

21. LumiLinnan teemana on Linna Linnassa ja tällä sijainnillaan Linna on viimeinen. Iloisin ja innostunein tunnelmin avattiin 21. Linna viimeistä kertaa Kemin sisäsatamaan. Ensi vuonna avajaisia juhlitaan Kemin Mansikkanokalla. ”18 kertaa on linna tänne rakennettu ja yhteistyötä tehty ammattimaisen porukan.” kanssa toteaa Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Viiden aikaan Kemin sisäsataman tienoo alkoi täyttyä innokkaasta väestä. Moni oli ostanut liput ennakkoon ja välttivät jonottelun. Jännittyneenä odoteltiin, millä LumiLinna yllättää tänä vuonna ja iloisesta tunnelmasta päätellen LumiLinna onnistui ilahduttamaan avajaisväkeä. Lumesta ja jäästä on veistetty keskiaikaisen Linnan teemaan sopivia taideteoksia. Linnan seinämät kertovat linnan tarinaa, samoin Linnalle suunniteltu äänimaailma ja avajaisissa monia ilahduttanut keksiaikainen Linnan väki.

Avajaisissa tuotiin esille ja saatiin nauttia tänä vuonna paikallisesta osaamisesta. ”Halusimme tuoda linnalle enemmän elämää tämän vuoden avajaisiin ja iloksemme saimme mukaan paikallisen kuoron lisäksi Kemin Lukion draamaryhmän ja Kemin, Oulun ja Rovaniemen eläytyjät.  Kaikki heittäytyivät täysillä mukaan Linnan tunnelmaan”, kertoo innokkaana Operatiivinen päällikkö Jarno Kivari. Heti Lumilinnan portilla vastassa ylväänä seisoi muskettisoturi. Lapset kohtasivat LumiLinnan lastenmaan jäisessä Satulinnassa Lumikin ja Narri narrasi avajaisvieraita galleriakäytävän varrella. LumiKappelissa tavattiin nunna ja munkki ja Linnan neidot säväyttivät LumiHotellin taidokkain veistoksin koristelluissa sviiteissä. Linnan väki ilahdutti keskiaikaisella tanssillaan avajaisvieraita ja innostuipa jokunen vieraskin lämmittelemään tanssin pyörteissä.

Säkenäivä –kuoro sävähdytti teemaan sopivilla kappaleillaan, Euforia ja Adiemus, Mia Rantamo-Erkkilän johtamana.  Keskiaikainen väki saatteli avajaisten pääesiintyjän Jesse Kaikurannan Linnan pihan poikki kappelin päälle sijoitetulle näköalatasanteelle, josta hän säestäjänsä Salla Haaviston kanssa esiintyi linnan pihalle kertyneelle avajaisväelle. Vie mut kotiin –kappaleen myötä  nähtiin LumiLinnan avajaisille jo perinteeksi muodostunut upea pyroshow.

Linna jatkaa keskiaikaisen teeman parissa ilahduttaen sekä paikalallisia vierailijoita, että kansainvälistä matkailijaväkeä, huhtikuun 10. päivään saakka. Linna on avoinna joka päivä klo 10-18. Uutta tälle vuodelle on varattavissa olevien 3 ruokalajin lounaiden ja illallisten lisäksi LumiRavintolan päivän lounas, joka tarjoillaan klo 11-14. Viikko-ohjelman aktiviteeteissa on monipuolista ohjelmaa tarjolla.LumiHotelli saa ensimmäiset kansainväliset vieraansa tänään sunnuntaina, jolloin myös LumiKappeli siunataan käyttöön klo 18.

Lisätietoja: Kemin Matkailu Oy, tiedottaja Noora Barria, 040 149 6306, noora@visitkemi.fi 

Liitetiedostot

Kemin Matkailu Oy on Kemin kaupungin omistama yhtiö. Olemme toimineet laadukkaiden matkailupalvelujen tuottajana ja kehittäjänä, ja vastanneet Jäänmurtaja Sampon risteilyjen markkinoinnista ja myynnistä vuodesta 1987 alkaen, ja Kemin LumiLinnan toiminnasta vuodesta 1996 alkaen. Nämä brändit yhdistettiin saman yhtiön alle vuonna 2008, kun Kemin Matkailu Oy perustettiin. Omien kohteidemme lisäksi tarjoamme myös muita palveluja – olipa kyse majoituksesta, aktiviteeteista tai muista matkailu- ja ohjelmapalveluista.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs