Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kaunistetaan Turkua - ehdota kohdetta

Turun kaupunki

Kaunistetaan Turkua - ehdota kohdetta

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2016 klo 08:55
Julkaisija: Turun kaupunki

Turun kaupungin kaunistamisrahaston vuotuista tuottoa käytetään kaupungin kaunistamiseen. Etsimme siis ideoita kaupungin kaunistamiseksi Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. 

Kaunistamisrahaston tuotolla tehdyt toimenpiteet ovat aiempina vuosina keskittyneet kesäaikaan ja kaupungin keskustaan. Nyt juhlavuositeeman lisäksi toivomme erityisesti rohkeita ja uskaliaita ehdotuksia kaupunginosien ja asuinalueiden kaunistamiseksi talvisena ja pimeänä aikana.

Julkinen taide on yhteistä omaisuutta, jolla on merkitystä paitsi kaupungin imagoon myös kaupunkilaisten hyvinvointiin.

Kaunistamiseen käytettävän rahaston tuotto vaihtelee vuosittain, ja sillä on rahoitettu muun muassa Pansion Pop up -puutarha, jonka sijainnin, kukkalajit ja penkkien värimaailman alueen nuoret saivat päättää.

Mikä on kaunistamisrahasto?

Kaunistamisrahasto on lahjoitusrahasto, joka on perustettu Turun kaupunginvaltuuston päätöksillä yhdistämällä Kauppaneuvos P.C. Rettigin rahasto, Kreivi Creutzin rahasto, Turun kunnalliskokouksien rahasto, Rahasto taideteosten ostoon kaupungin puistoihin, G.A. Petreliuksen rahasto kaupungin kaunistamiseksi, Elis Salutskij'n testamenttivarat ja Kupittaan rahasto.

Ehdotukset 3.4.2016 mennessä.

Lisätiedot:

kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs