Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Kansainvälisessä maanpuolustusyhteistyössä on kehittämisen varaa

Reserviläisliitto tiedottaa

Kansainvälisessä maanpuolustusyhteistyössä on kehittämisen varaa

Tiedote.
Julkaistu: 27.02.2016 klo 14:00
Julkaisija: Reserviläisliitto tiedottaa

”Muiden maiden kanssa toteutettu maanpuolustuksen yhteistoiminta etenee vauhdilla tänä vuonna, ja puolustusministeriön tulevassa selonteossa tulee antaa riittävä painoarvo erityisesti Ruotsin kanssa toteutettavalle yhteistyölle”, Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola sanoo.

Savola piti juhlapuheen Kuopion Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa. Hän muistutti, että vaikka puolustuksemme perusratkaisuista on noussut vilkasta keskustelua kansainvälisten harjoitusten seurauksena, on kansainvälinen yhteistoiminta edelleen oleellinen osa maanpuolustusvalmiuttamme ja -osaamistamme.

Reserviläisliiton tilaaman tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista toteuttaisi jonkinasteista yhteistyötä Ruotsin kanssa. ”Yhteistyölle Ruotsin kanssa on suomalaisten vahva mandaatti, ja on selvää, että  molemmilla osapuolilla on vain voitettavaa. Esimerkiksi yhdistämällä kalustehankintoja säästäisimme pitkän pennin, ja vielä enemmän hyötyjä saisimme suunnitelmallisella operatiivisella yhteistoiminnalla ja kalustoon liittyvän ylläpidon ja koulutuksen yhdistämisellä”, Savola sanoi.

Savola peräänkuulutti Ruotsin kanssa toteutettavalle yhteistoiminnalle riittävää painoarvoa puolustusministeriön tulevassa puolustusselonteossa. Yhteistoimintaa täytyy selonteossa tarkastella reserviläisten varaan rakentuvan järjestelmän pohjalta. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on  huomioitava Pohjoismaista yhteistyön roolia käsiteltäessä.

Kansainvälisestä yhteistoiminnasta osaamista Suomeen

Savola painotti, että myös muusta kansainvälisestä yhteistoiminnasta ja kriisinhallinnasta on vastavuoroisesti saatava mahdollisimman paljon hyötyä Suomeen. Harjoituksiin ja operaatioihin lähetettävien joukkojen täytyy koostua mahdollisimman kattavasti reserviläisistä, ja heitä tulee sijoittaa laaja-alaisesti sellaisiin tehtäviin, joista kertyvä osaaminen, kokemus, tiedot ja kontaktit ovat hyödyllisiä sodan ajan valmiutemme kannalta.

Tänä vuonna kansainvälinen toiminta ottaa harppauksen eteenpäin, kun eurooppalaisia reservinaliupseerijärjestöjä yhdistävän CISOR-järjestön puheenjohtajuus siirtyy kesällä Suomeen. ”Seuraavan kahden vuoden aikana järjestämme Puolustusvoimien ja Maanpuolustusyhdistyksen kanssa seitsemän tapahtumaa, joissa sadoille eurooppalaisille reserviläisille esitellään suomalaisia maanpuolustusratkaisuja. Tavoitteenamme on olla omalta osaltamme luomassa uskottavuutta puolustuksellemme”, Savola kertoi.

 

Lisätietoja:

Mikko Savola

00102 Eduskunta

040 575 8498

mikko.savola@eduskunta.fi

 

Olli Nyberg, Reserviläisliiton toiminnanjohtaja

(09) 4056 2041 tai 0400 640 755

olli.nyberg@reservilaisliitto.fi

Reserviläisliitto

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö on vuonna 1955 perustettu Reserviläisliitto ry, jonka organisaatioon kuuluu 18 maakunnallista piiriä ja 342 paikallista jäsenyhdistystä. Henkilöjäseniä liiton paikallisyhdistyksissä on noin 37 000.

Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää ja kehittää kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä reserviläisten ns. kenttäkelpoisuutta. Yleisimpiä toimintamuotoja ovat ammunta, maastotoiminta, liikunta ja urheilu, erilainen koulutus sekä maanpuolustustahdon ylläpitämiseen tähtäävä työ. Myös veteraanityö ja -tuki on laajaa.

Reserviläisliitto on mukana Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminnassa, joka mm. järjestää reserviläisille tarkoitettua sotilaallista koulutusta sekä erilaista onnettomuustilannekoulutusta. Yli 40 prosenttia MPK:n vapaaehtoiskouluttajista on Reserviläisliiton jäseniä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs