Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Jyväskylän seudun erityistä kuntajakoselvitystä jatketaan syyskuun loppuun

Valtiovarainministeriö

Jyväskylän seudun erityistä kuntajakoselvitystä jatketaan syyskuun loppuun

Tiedote.
Julkaistu: 25.02.2014 klo 12:19
Julkaisija: Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeriö on päättänyt jatkaa elokuussa 2013 alkanutta erityistä kuntajakoselvitystä Hankasalmen, Joutsan, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kuntien sekä Jyväskylän kaupungin välillä. Selvityksen toimikautta jatketaan 30.9.2014 saakka. 

Alun perin selvityksen oli määrä päättyä 31.3.2014 mennessä. Pyyntö selvityksen jatkamisesta tuli valtiovarainministeriön asettamilta kuntajakoselvittäjiltä.

Selvittäjien mukaan osa kunnista on esittänyt, ettei niillä ole valmiutta ottaa kantaa yhdistymisesitykseen ja -sopimukseen ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki on hyväksytty eduskunnassa. Jatkamista on perusteltu myös käynnissä olevalla valtionosuusjärjestelmän uudistuksella sekä joihinkin selvityskuntiin vaikuttavalla kuntarakennelain muutoksella, jonka käsittely on vielä kesken. Selvityksen aikana on myös vaadittu yhteistyömahdollisuuden selvittämistä.

Selvitysmääräyksen jatkamisen yhteydessä päätettiin muuttaa kuntajakoselvittäjien toimikautta: hallintotieteiden maisteri Jarmo Asikaisen ja yhteiskuntatieteiden maisteri Paavo Kaitokarin toimikautta jatketaan 30.9.2014 saakka, ja hallintotieteiden maisteri Jouko Jouko Luukkosen 30.4.2014 saakka.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa, puh. 02955 30027

Selvitysmääräyksen jatkaminen (pdf)
25.02.2014  |  pdf, 78 Kt

Valtiovarainministeriö (VM) on osa valtioneuvostoa. Ministeriö valmistelee hallituksen talous- ja finanssipolitiikkaa ja valtion talousarvion sekä toimii veropolitiikan asiantuntijana. Se vastaa myös rahoitusmarkkinapolitiikan valmistelusta ja valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikasta sekä julkishallinnon kehittämisestä. Lisäksi VM vastaa kuntahallinnon lainsäädännön sekä kuntatalouden kehittämisestä. Ministeriö osallistuu Euroopan unionin ja monien kansainvälisten järjestöjen toimintaan.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs