Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Heikki Hiilamon Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö -kirja sote-uudistuksesta on herättänyt ison kiinnostuksen.

Into Kustannus

Heikki Hiilamon Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö -kirja sote-uudistuksesta on herättänyt ison kiinnostuksen.

Tiedote.
Julkaistu: 17.03.2015 klo 13:02
Julkaisija: Into Kustannus

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon sote-kirja HYVINVOINNIN VAKUUTUSYHTIÖ on ensimmäinen selkeä kokonaiskiteytys monimutkaisesta asiakokonaisuudesta, josta monet ovat pudonneet kärryiltä. Tärkeä ja kaikkia koskettava asia kuitenkin selvästi kiinnostaa. 

Kolmessa keskeisessä sote-työryhmässä vaikuttanut Heikki Hiilamo avaa uudistuksen taustaa, kulissien takana käytyjä neuvotteluja ja uudistuksen sudenkuoppia.

Hiilamon sote-kirja on herättänyt mediassa runsaasti huomiota. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa, Kuntalehdessä, Kymen Sanomissa, Kirkko ja kaupunki -lehdessä ja Viestissä on viime päivinä kirjoitettu Hiilamon sote-reseptistä. Myös Yle on haastatellut Hiilamoa useissa ohjelmissaan.

Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja, professori Jussi Huttunen ylisti julkistamistilaisuudessa kirjaa tärkeäksi ja mukaansatempaavaksi, oikeaksi makupalaksi.

Toivottavasti kirjaa on hyvin kaupoissa ja kirjastoissa – toimitamme mieluusti lisää :)

http://www.intokustannus.fi/kirja/hyvinvoinnin_vakuutusyhtio/

Ystävällisin terveisin,

Jaana Airaksinen
Into, Meritullinkatu 21, 00170 helsinki
045 6334495
intokustannus.fi

 

 

 

 

 

Into on ketterä ja ärhäkkä tietokirja- ja yleiskustantamo. Julkaisemme ajankohtaista tietoa, hillittömän kiinnostavaa kaunoa, kantaaottavia pamfletteja, laadukasta käännöskirjallisuutta ja Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehteä. Monet kirjoistamme ovat saatavissa myös e-kirjoina.

intokustannus.fi | mondediplo.fi | into-ebooks.com | facebook.com/intokustannus | twitter.com/Into_Publishing | youtube.com/intokustannus

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs