Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Asukkailta kysytään aiheita kevään asukastilaisuuksiin

Lappeenrannan kaupunki

Asukkailta kysytään aiheita kevään asukastilaisuuksiin

Tiedote.
Julkaistu: 13.01.2015 klo 08:54
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Nyt jokaisella asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä aiheita kunkin alueen kevään asukastilaisuuksissa käsitellään. – Haluamme toteuttaa mahdollisuuksien mukaan asukkaiden esittämiä ehdotuksia ja sillä tavoin aktivoida asukaita osallistumaan entistä enemmän avoimiin keskustelutilaisuuksiin, Lappeenrannan kaupungin asukasyhteyshenkilö Pia Haakana kertoo.

Kysely avoinna tammikuun ajan

- Olemme avanneet nettikyselyn, jolla kysymme asukkaiden ehdotuksia tulevan kevään asukastilaisuuksien aiheiksi. Toivomme aktiivista vastausosallistumista tähän kyselyyn, koska parhaiten alueen asioita tietää alueella asuva, Haakana innostaa asukkaita osallistumaan kyselyyn. Kysely on avoinna tammikuun loppuun asti.

Nettikyselyn lisäksi kyselyyn voi osallistua Lappeenrannan kaupungintalon asiakaspalvelukeskus Winkissä sekä seuraavissa sivukirjastoissa: Joutseno, Lauritsala, Sammonlahti, Voisalmi, Sammonlahti ja Ylämaa.

Kevään asukastilaisuudet järjestetään kullakin seitsemällä alueella, lisäksi Lauritsalan alueella erikseen Kaukas-Parkkarila-Tirilä alueen asukastilaisuus. Eri alueiden kevään asukastilaisuuksien esitysaiheet päättää kunkin alueen alueraati helmikuun kokouksissaan ja nyt kysytään asukkailta ehdotuksia tilaisuuksien aiheiksi.

Kyselyn nettiosoite:

http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1261396&chk=32R8HFDV

Osallistuminen avoimiin asukastilaisuuksiin on nousussa

Asukkaiden Lappeenranta -toiminta aloitettiin jo vuonna 2006 ja vuosi vuodelta toiminta on kehittynyt ja asukkaiden osallistuminen on positiivisesti kasvanut. – Hyvänä mittarina voidaan pitää pidettyjen asukastilaisuuksien määrää ja asukkaiden osallistumisia niihin, Haakana toteaa.

Vuonna 2012 pidettiin 12 asukastilaisuutta ja niihin osallistui 660 asukasta. Vuonna 2013 pidettiin jo 19 asukastilaisuutta ja niissä kävi yhteensä 880 asukasta. Viime vuonna pidettiin 25 asukastilaisuutta ja avoimiin tilaisuuksiin osallistui hieman yli 1.000 kuntalaista.

- Myös alueraatitoiminnassa on pientä kasvua, iloitsee asukasyhteyshenkilö. Vuoden 2013 aikana alueraatitoimintaan osallistui vajaat 200 asukasta ja viime vuonna ylitettiin jo 200 osallistujan raja, Haakana kertoo. Alueraateja Lappeenrannassa toimii seitsemän kappaletta ja ne ovat kokoontuneet kolmasti vuodessa.

Kevään 2015 asukastilaisuudet

Eteläinen alue                    vk 10 - tiistai   3.3.2015

Joutsenon alue                  vk 11 - tiistai 10.3.2015

Keskustan alue                   vk 12 - tiistai 17.3.2015

Lauritsalan alue                 vk 13 - tiistai 24.3.2015

Kaukaan alue                    vk 13 - torstai 26.3.2015

Läntinen alue                     vk 14 - tiistai 31.3.2015

Pohjoinen alue                  vk 15 - torstai 9.4.2015

Ylämaan alue                     vk 16 - tiistai 14.4.2015

Tilaisuudet alkavat klo 17:30 kahvitarjoilulla ja varsinainen asukastilaisuus pidetään klo 18-20.

- Tervetuloa mukaan avoimiin asukastilaisuuksiin, toivottaa asukasyhteyshenkilö Pia Haakana.

Mikä on asukastilaisuus?

Asukastilaisuudet ovat kaikille asukkaille ja toimijoille avoimia tilaisuuksia. Niissä kootaan asukkaiden ja toimijoiden näkemykset. Kaupunki vastaavasti esittelee kehittämistavoitteitaan alueella.

Julkiset keskustelutilaisuudet tarjoavat kuntalaisille hyvän tilaisuuden kertoa huolenaiheistaan virkamiehille ja päättäjille. Virkamiehet ja päättäjät taas saavat suoraa tietoa kuntalaisten tunnoista ja voivat oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä. Avoin tiedon kulku on hyvää hallintoa ja hyvää demokratiaa.

Onnistunut keskustelutilaisuus tuo esille sekä kansalaisten että päättäjien ajatuksia ja synnyttää vuoropuhelua.

Lisätietoja:

Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö, lappeenrannan kaupunki

puh. 040 5494 740 / pia.haakana@lappeenranta.fi

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

 

 

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs