Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kaupungit ja kunnat » Antti Maasalon näyttelyssä yhdistyy teknologia, luonto ja leikillisyys

Vaasan kaupunki

Antti Maasalon näyttelyssä yhdistyy teknologia, luonto ja leikillisyys

Tiedote.
Julkaistu: 22.09.2016 klo 09:30
Julkaisija: Vaasan kaupunki

Pohjanmaan museossa Vaasassa aukeaa 30.9. uusi näyttely ”Valon vuosikymmenet ─ Antti Maasalon taidetta 1968–2016”, joka esittelee taitelijan koko pitkän ja johdonmukaisen uran. Maasalon taide rakentuu klassisen estetiikan periaatteiden lisäksi ajatukselle siitä, että ihmisen ja ympäristön on mahdollista elää sopusoinnussa keskenään. Luonto ja teknologia eivät ole ristiriidassa, vaan ne nostavat esiin toistensa arvokkaimmat ominaisuudet. Lehtimäellä asuvan ja työskentelevän Maasalon näyttely on esillä 5.2.2017 asti.

Näyttelyn varhaiset teokset heijastelevat nostalgisellakin tavalla 1960- ja 1970 -lukujen vaihteen värikkyyttä ja eloisuutta, mutta myös tuolloin huomion kohteeksi nousseita ympäristökysymyksiä.  Maasalo oli tuohon aikaan eräs valonlähteisiin ja liikkeeseen perustuvan kuvataiteen uranuurtajista Suomessa. Maasalon 1980-luvun työt taas muodostavat loogisen sillan aiemmasta mekaniikasta uuteen mediallisuuteen. 1990-luvulta alkaen taiteilija on jalostanut uusien teknologisten sovellusten tarjoamia mahdollisuuksia ja samalla osoittanut, että niidenkin avulla pystyy saavuttamaan esteettisesti omaehtoisen lopputuloksen.

Ulkotaideteoksia esillä Pohjanmaan museolla ja kaupunginkirjastolla

Vaasan asukkaita ja vierailijoita on jo neljännesvuosisadan ajan puhutellut Maasalon hienostunut mediateos ”Planeetta”, joka on esillä kaupunginkirjastossa. Tätä taiteilijan sisäistynyttä ilmaisukieltä täydentää silti edelleen perinteinen mekaniikka, mikä ilmenee hauskasti Maasalon ulkoveistoksissa. Niissä tuulen avulla pyörivät värikkäät osaset luovat iloista ilmettä monen kaupungin ja taajaman kuvaan. Pohjanmaan museonkin näyttelyyn liittyy ulkotaideteoksia, joita on esillä museon pihassa ja kaupunginkirjaston nurmikolla. Maaherrantalon ikkunoita valaisee sommitelma, ja talon tornista heijastetaan valoteos Rantamyllyn siiloihin.

Valo, liike ja kauneus sekä kekseliäisyys ja optimismi ovat taiteilijan henkilökohtainen kannanotto aikamme keskusteluun. Maasalo on pystynyt perustellusti osoittamaan, että taide ja tekniikka voivat olla osasia universaalisen keskinäisen kunnioituksen rakentamisessa.

Näyttelyn ovat kuratoineet aluetaidemuseotutkija (sij.) Pia Timberg ja kuvanveistäjä Antti Maasalo.

Tapahtumia

Näyttelyn ilmaispäivä on Antin nimipäivänä keskiviikkona 30.11., jolloin järjestetään Taidevartti ruotsiksi klo 13 ja suomeksi klo 14. Yleisölle avoimet opastukset ovat sunnuntaisin 9.10., 13.11., 11.12. sekä 15.1. ruotsiksi klo 13 ja suomeksi klo 14.

Aluetaidemuseotutkija Jaakko Linkamo kertoo 1960–1980-lukujen aatteiden ja taiteen vuorovaikutuksesta lauantaina 12.11. klo 12 ruotsiksi, klo 14 suomeksi ja klo 16 englanniksi.

Lisätietoja: Näyttelyn tuottaja, aluetaidemuseotutkija Jaakko Linkamo, jaakko.linkamo(at)vaasa.fi, puh. 0400 803 786. Taiteilijan sivusto: www.maasalo.fi

Kuva: Antti Maasalo: Aalloilla (2012), foto: Markus Paavola

 

 

POHJANMAAN MUSEO
Museokatu 3, 65100 VAASA, p. (06) 325 3800, www.pohjanmaanmuseo.fi, avoinna: ti-su klo 10-17, maanantaisin suljettu. Pääsymaksu 7/5 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Liitetiedostot

 

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

www.vaasa.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs