Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Uutta Satakunnassa – Yrittäjän koulutusohjelma AMK-opintoina

Satakunnan ammattikorkeakoulu

Uutta Satakunnassa – Yrittäjän koulutusohjelma AMK-opintoina

Tiedote.
Julkaistu: 14.10.2016 klo 00:05
Julkaisija: Satakunnan ammattikorkeakoulu

Uudet työpaikat ovat Suomessa jo pitkään syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Suomen hallitusohjelman mukaan talous ja työllisyys kyetään kääntämään kasvuun vain yrittäjyyden ja työn tekemisen kautta.

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) vastaa osaltaan kasvutavoitteisiin käynnistämällä tradenomin tutkintoon johtavan Yrittäjän koulutusohjelman. Koulutusohjelmassa opiskelu kytketään opiskelijan oman yritystoiminnan ja sen kehittämisen ympärille – haku käynnistyy kevään 2017 yhteishaussa.

Yrittäjän koulutusohjelma on suunnattu nykyisille yrittäjille, tuleville yrittäjille tai yrittäjäpolvenvaihdosta toteuttaville yrittäjille. Yrittäjäopiskelijat kehittävät oman yrityksensä toimintaa ja verkottuvat sekä toistensa kanssa että ammattikorkeakoulun verkostoissa. Yrittäjän koulutusohjelmasta valmistuu ammattilaisia, jotka osaavat toimia niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä toimintaympäristöissä. 

SAMK Yrityskiihdyttämö – vahva tausta yrittäjäkoulutuksen tarjoamiseen

Satakunta on nuorten yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden edistämisen edelläkävijämaakunta. SAMKin Yrityskiihdyttämö täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tähän mennessä perustettuja yrityksiä on syntynyt lähes 300. Yrityskiihdyttämön menestyksekästä taivalta juhlistetaan perjantaina 14.10. Porissa. Juhlassa palkitaan myös Vuoden 2016 yrityskiihdyttämöyrittäjä, joka tänä vuonna on Laura Yläkorpi, Bistro Bay (New Town restaurants Oy).

SAMKin Yrityskiihdyttämökonsepti on saanut sekä valtakunnallisia että kansainvälisiä palkintoja edelläkäyvästä pedagogiikastaan. Testattua toimintamallia on Suomessa viety aktiivisesti sovelluksena muillekin kouluasteille. Satakunnassa sitä on jo laajennettu kaikkien opiskelijoiden yhteiseksi yrityskiihdyttämöksi (ALL IN –hanke).

Yrittäjämäinen asenne ja yrittäjyysosaaminen on SAMKin opetussuunnitelmissa määritelty keskeiseksi työelämätaidoksi. Nykyisellään jokaiseen tutkintoon sisältyy 5 opintopistettä yrittäjyysopintoja. Vuosittain viitisenkymmentä opiskelijaa jatkaa opintojaan Yrityskiihdyttämössä suunnaten jopa kolmanneksen opinnoistaan oman liikeidean ja oman yritystoimintansa kehittämiseen. Yrityskiihdyttämö jatkaa SAMKissa edelleen palvellen kaikissa koulutusohjelmissa opiskelevia.

Tiivis yritysyhteistyö, yrittäjämäiset oppimisympäristöt, ammattikorkeakoulun kansalliset ja kansainväliset verkostot sekä edelleen voimistuva ja SAMKin strategiaan sisällytetty tahtotila yrittäjämäisen toiminnan edistämiseksi tulevat tarjoamaan yrittäjäopiskelijoille vankat edellytykset työllistymiseen, työnantajana toimimiseen sekä oman yritystoiminnan jatkuvaan kehittämiseen. 

Lisätietoja

Satakunnan ammattikorkeakoulu
Cimmo Nurmi, vararehtori
+358 44 710 3371
cimmo.nurmi@samk.fi­­­­

 

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on 6000 opiskelijan ja yli 400 asiantuntijan monialainen, kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. Toimimme Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä.

SAMKissa voi suorittaa AMK-tutkintoja ja ylempiä AMK-tunkintoja neljällä eri osaamisalueella: hyvinvointi ja terveys, palveluliiketoiminta, logistiikka ja meriteknologia sekä teknologia

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa harjoitetaan osaamisalueilla, ja se kuuluu olennaisena osana kaikkiin tutkintoihin.

Kuvia SAMKista (vapaa käyttöoikeus). Kotisivut samk.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs