Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Uusia tuotevaatimuksia – kinkut silti paistuvat ja kahvikin on juotavaa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Uusia tuotevaatimuksia – kinkut silti paistuvat ja kahvikin on juotavaa

Tiedote.
Julkaistu: 29.12.2014 klo 09:29
Julkaisija: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Motiva Oy tiedottavat:

Tammikuun alussa käyttöön otettavat uudet uunien ja liesituulettimien energiamerkinnät auttavat vertailemaan laitteiden ominaisuuksia. Lisäksi uuneille, liesituulettimille, keittotasoille ja kahvinkeittimille tulee ekosuunnitteluvaatimuksia esimerkiksi energiatehokkuudesta ja automaattisesti pois päältä -toiminnosta. Uudet vaatimukset koskevat vain markkinoille saatettavia tuotteita: EU-alueella jo oleviin laitteisiin ei tule energiamerkkiä eikä niitä muuteta uusien suunnitteluvaatimusten mukaisiksi.

Uunien energiamerkinnän tullessa voimaan ovat kaikki suuret keittiölaitteet EU:n energiamerkinnän piirissä. Energiamerkinnän myötä uunien ostajille on tarjolla hyvää, vertailua helpottavaa tietoa muun muassa uunin energiankulutuksesta eri kuumennustavoilla ja käyttötilavuudesta. Liesituulettimien kohdalla merkintä helpottaa huomattavasti laitteiden vertailua ja kertoo paljon laitteiden ominaisuuksista. Merkissä ilmoitetaan muun muassa rasvansuodatuksen luokka ja meluarvo.

– Energiamerkinnän ja ekosuunnitteluvaatimusten myötä tulee laitteiden kehitys jatkossa olemaan voimakasta ja tulemme saamaan markkinoille entistä energiatehokkaampia laitteita, arvioi Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski.

– Tehokkaampien laitteiden vaikutus tulee näkymään kotitalouksien sähkönkäytössä, mutta vasta pidemmällä aikavälillä, koska esimerkiksi uunien vaihtuvuus keittiöissä on yleisesti ottaen aika hidasta.

Verkkokaupassa uudet uunien ja liesituulettimien energiamerkit pitää ottaa käyttöön viimeistään 1.4.2015.

Uudet vaatimukset eivät heikennä suorituskykyä

1.1.2015 alkaen markkinoille saatettavat kahvinkeittimet on varustettava automaattisesti pois päältä -toiminnolla. Keitin menee automaattisesti pois päältä 30–60 minuuttia keittämisen jälkeen.

– Kahvi on parasta tuoreena, joten kahvin makuun vaatimukset eivät vaikuta, vaikka uusi käyttötapa vaatii joiltain käyttäjiltä totuttelua. Mutta muutos edistää paitsi energiansäästöä, myös paloturvallisuutta, ylitarkastaja Teemu Hartikainen ekosuunnittelusäädöksiä valvovasta Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) sanoo.

Uunit, keittotasot ja liesituulettimet saavat ensimmäiset ekosuunnitteluvaatimuksensa 20.2.2015.

– Nämäkään vaatimukset eivät heikennä laitteiden käyttöominaisuuksia, eli jouluruuat valmistuvat uusilla laitteilla myös ensi vuonna. Vaatimukset koskevat muun muassa laitteiden energiatehokkuutta sekä liesituulettimien ilmavirtaa, virransäästötilaa ja valovoimakkuutta, Hartikainen kertoo.

Vaatimukset tiukentuvat lähivuosina

Tuotteesta riippuen vaatimukset tiukentuvat vaiheittain elokuussa 2015 ja 2017 sekä helmikuussa 2016, 2017 ja 2019. Vaatimukset koskevat vain laitteita, jotka saatetaan markkinoille vaatimusten voimaantulon jälkeen.

Markkinoille saattamisella tarkoitetaan laitteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville EU:n markkinoilla. Markkinoilla jo oleviin laitteisiin ei lisätä energiamerkkiä eikä niitä muuteta vastaamaan ekosuunnitteluvaatimuksia, vaan EU-alueella jo olevat laitteet saa myydä pois sellaisenaan. Sen sijaan EU-alueelle ei saa enää tuoda tai valmistaa vaatimusten voimaantulon jälkeen laitteita, jotka eivät täytä ekosuunnittelu- ja energiamerkintävaatimuksia.

Lisätietoja energiamerkinnästä ja ekosuunnitteluvaatimuksista on kuluttajille suunnatussa Motivan Ostajan opas -palvelussa (www.motiva.fi/ostajanopas) ja Tukesin toiminnanharjoittajille suunnatulla www.ekosuunnittelu.info -sivustolla.

 

Lisätietoja:

Asiantuntija Päivi Suur-Uski, Motiva Oy, puh. 09 6122 5018, etunimi.sukunimi@motiva.fi

Ylitarkastaja Teemu Hartikainen, Tukes, puh. 029 505 2655, etunimi.sukunimi@tukes.fi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo ja edistää teknistä  turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa. Tavoitteenamme on turvallinen, luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Valvomme toimialojemme tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanemme niihin liittyvää lainsäädäntöä.  Toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä.

Seuraa Tukesia somessa:

Twitter: @tukesinfo

Facebook: turvallisuusjakemikaalivirasto

LinkedIn: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Instragram: @tukesinfo

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs