Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Talouden epävarmuus ja kova kilpailu näkyivät Keskimaan myynnissä ja tuloksessa

Osuuskauppa Keskimaa

Talouden epävarmuus ja kova kilpailu näkyivät Keskimaan myynnissä ja tuloksessa

Tiedote.
Julkaistu: 15.02.2013 klo 10:08
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan vuoden 2012 verollinen myynti oli 724,7 miljoonaa euroa ja liikevaihto 596,9 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 2,6 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu jäi tavoiteltua pienemmäksi.
Keskimaan kaikilla toimialoilla jatkettiin palvelujen laadullista kehittämistä sekä paikallisten tuotteiden lisäämistä valikoimiin.

Keskimaan tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli ennakkotiedon mukaan 8,5 miljoonaa euroa, heikentyen edellisestä vuodesta. Tulos oli 1,4 % liikevaihdosta. Liiketulos oli 9,4 miljoonaa euroa.

–Tuloksellisesti emme saavuttaneet tavoitettamme. Kilpailu on kiristynyt voimakkaasti kaikilla toimialoillamme, erityisesti kaupan alalla. Verkkokaupan kasvukin on osaltaan taittanut myynnin kasvua, toimitusjohtaja Antti Määttä kuvailee.

– Henkilökuntamme on kuitenkin kaikilla toimialoilla tehnyt hyvää työtä. Haluankin kiittää kaikkia keskimaalaisia viime vuoden hyvästä työpanoksesta, hän jatkaa.

Vuodesta 2013 odotetaan haastavaa kaikille toimialoille. Kotitalouksien kulutushalukkuus on vähissä ostovoiman laskiessa, ja työllisyysnäkymät ovat monilla aloilla epävarmoja.

– Katsomme kuitenkin positiivisesti tulevaisuuteen. Jatkamme edelleen olemassa olevien toimipaikkojemme palvelun ja laadun kehittämistä. Uudistamme verkostoamme ja reagoimme yhä herkemmin asiakkaidemme odotuksiin ja toiveisiin, Määttä linjaa.

Epävarmuutta päivittäistavarakauppaan aiheuttavat myös kilpailulakiin kaavaillut muutokset.

– Kilpailukeinojen käytön jäykistyminen ja sääntelyn lisääminen tulisivat nostamaan ruokakorin hintaa ja rajoittaisivat mahdollisuuksiamme käyttää kaupan normaaleja kilpailukeinoja pitääksemme hintamme edullisina.

Uusi laki koituisi toteutuessaan kansainvälisten tavarantoimittajien hyväksi ja estäisi suosimasta suomalaista.

– Kilpailuvirasto on suhtautunut lakiesitykseen kriittisesti, koska tasapuolisuusvelvoite voi vaikeuttaa kauppojen mahdollisuuksia tukea pieniä paikallisia tavarantoimittajia. Parempien ostoehtojen antaminen paikallisille yhteistyökumppaneille saattaa sisältää kaupalle riskin toiminnan lainvastaisuudesta.

Asiakasomistajuus

Vuoden 2012 lopussa Keskimaalla oli 112 271 asiakasomistajaa. Asiakasomistajatalouksien määrä kasvoi 1985:llä. Keski-Suomen kotitalouksista noin 78 prosenttia on Keskimaan asiakasomistajia.

Rahana maksettavien etujen kokonaissumma oli29,3 miljoonaa euroa (Bonus 24,7 milj.€, maksutapaetu 0,4 milj.€, ylijäämänpalautus vuodelta 2011 oli 3,6 milj.€  ja osuusmaksun korko vuodelta 2011 oli 0,6 milj.€).

Asiakasomistajatalouden saamat rahana maksettavat edut olivat keskimäärin 260 €.

Henkilöstö

Keskimaassa on noin 2 000 työntekijää, joista aktiivisessa työsuhteessa oli vuoden 2012 aikana keskimäärin 1 842. Henkilöstön määrä pysyi edellisvuoden tasolla.

Market- ja tavaratalokauppa

Keskimaan market- ja tavaratalokaupan liikevaihto oli 415,9 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 2,7 % edellisestä vuodesta. Päivittäistavarakauppaa tehtiin 340,4 miljoonalla eurolla (+ 3,7 %) ja käyttötavarakauppaa 75,5 miljoonalla eurolla (- 1,5 %).

– Päivittäistavarakaupan kasvu jäi tavoitteestamme ja markkinaosuutta olemme ilmeisesti hieman menettäneet. Tämä oli odotettavaa, sillä Jyväskylässä, samoin kuin monilla muilla Keski-Suomen paikkakunnilla on kaupan kilpailu kiristynyt edelleen merkittävästi, toimialajohtaja Reima Loukkola toteaa.

Remontteja sekä valikoima- ja konseptiuudistuksia toteutettiin Prisma Keljossa, S-marketeissa Saarijärvellä, Suolahdessa, Viitasaarella, Laukaassa, Muuramessa, Hankasalmella, Karstulassa ja Savelassa, Sale-myymälöissä Konginkankaalla, Pylkönmäellä, Multialla, Niemisjärvellä, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä sekä Mestarin Herkussa, jolle Suomen Paistinkääntäjät ry myönsi Rôtisseurs-kilven käyttöoikeuden.

Vaajakoskella alettiin rakentaa uutta S-marketia, joka avataan loppukesällä 2013. 

Seppälän uuden Prisman suunnittelua jatkettiin.  Asemakaava sai lainvoiman helmikuun 2013 alussa.

Polttoneste- ja liikennemyymäläkauppa

Keskimaan polttoneste- ja liikennemyymäläkaupan liikevaihto oli 136,3 miljoonaa euroa. Polttonestekauppa kasvoi ja liikennemyymäläkauppa supistui hieman.

Vuoden mittaan toteutettiin myymälämuutokset ABC Viitasaarella ja ABC Palokassa. Lisäksi Palokkaan rakennettiin kokoustilat.

– Tällä hetkellä valmistelemme myymälämuutosta Keljonkankaalle ja remontoimme Prisma Seppälän ABC-pesukatua. Vuoden kohokohta on ABC Joutsan avaus kesäkuussa, toimialajohtaja Heikki Tervanen toteaa.

ABC-toimialalle tärkeä kehitysaskel oli S-Yrityskortin lanseeraus. Yritysasiakkaita runsaasti kiinnostanut, etuja S-ryhmästä tarjoava kortti otettiin käyttöön ABC-toimialalla toukokuussa ja market- ja tavaratalokaupassa lokakuussa. Tämän vuoden aikana kortin käyttö laajenee matkailu- ja ravitsemiskauppaan.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupassa liikevaihtoa kertyi 39,3 miljoonaa euroa (+ 5,7 %). Ravitsemiskauppa kasvoi 3,8 % ja matkailukauppa 12,1 % Solo Sokos Hotel Paviljongin ansiosta.

Uusi hotelli on siivittänyt messu- ja kongressikeskuksen toimintaa ja lunastanut paikkansa Keski-Suomen matkailullisen vetovoiman edistäjänä.

Solo Sokos Hotel Paviljonki nousi vuoden 2012 loppupuolella tehdyssä asiakastyytyväisyystutkimuksessa Sokos Hotels -ketjun parhaaksi hotelliksi. Trattoria Aukio oli ryhmänsä paras ravintola samassa mittauksessa.

– Hotellista saatu asiakaspalaute on ollut hämmentävän positiivista. Uusi ravintola Trattoria Aukio on myös löytänyt asiakkaansa ja ylittänyt odotukset. Paviljonki Ravintolat teki myös yhden historiansa parhaista tuloksista, toimialajohtaja Pasi Kunelius kertoo.  

Aalto-ravintoloiden kokonaisuudesta neuvoteltiin pitkäkestoinen vuokrasopimus.

Juomakaupan hiipumisen myötä lähiöravintoloiden Pupujussi sekä Birra liiketoiminnasta luovuttiin.

Aitoja makuja omasta maakunnasta

Keskimaan kaikilla toimialoilla jatkettiin paikallisten tuotteiden lisäämistä valikoimiin. Yksinomaan Keskimaan päivittäistavarakaupassa paikallisten tuotteiden myynti ylsi yli 30 miljoonaan euroon. Pienten alueellisten tavarantoimittajien tuotteiden myynti kasvoi 19 %.

Paikallisuus on korostunut tuotteistuksessa myös ravintoloissa ja liikennemyymälöissä. Useita pienyrittäjiä on avustettu muun muassa logistisissa järjestelyissä.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Pro Ruokakulttuuri –kehittämishankkeen teettämän Ruoantuotannon aluetaloudellinen vaikuttavuus –selvityksen mukaan keskisuomalaisessa ruokaketjussa suurin työllisyyskerroin on kaupalla: yksi elintarvikkeiden kaupan työntekijä luo kerroinvaikutusten kautta 3,5 muuta työpaikkaa.

Keskimaassa on päivittäistavarakaupassa 837 työntekijää. Näin kaupan toimialanvälillinen työllistävä vaikutus ruokaketjuun on lähes 3 000 työntekijää.

 Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011
Toimialajohtaja Reima Loukkola, 050 595 1972, market- ja tavaratalokauppa
Toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
Toimialajohtaja Pasi Kunelius, 050 310 5000, matkailu- ja ravitsemiskauppa

Asiakkuus- ja markkinointijohtaja Katja Laitinen, 050 388 3051
Hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907

 

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 110 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs