Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Sale Hämeenkoski avataan tänään laajennettuna ja uudistettuna

Osuuskauppa Hämeenmaa

Sale Hämeenkoski avataan tänään laajennettuna ja uudistettuna

Tiedote.
Julkaistu: 29.11.2012 klo 07:00
Julkaisija: Osuuskauppa Hämeenmaa

Uudistetun ja laajennetun Sale Hämeenkosken avajaisia vietetään tänään 29.11.2012. Myymälän pinta-ala on kasvanut lähes 800 neliöön ja samalla valikoimat ovat kasvaneet merkittävästi. Nyt myymälästä löytyy noin 6 000 tuotetta.

- Sale Hämeenkosken uudistuksen tavoitteena on ollut parantaa Hämeenkosken alueen lähipalveluita. Salen pinta-ala on kasvanut uudistuksen myötä, ja samalla valikoimat ovat laajentuneet vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita, kertoo Sale-ketjupäällikkö Taina Penttinen.

Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota energiatehokkuuteen. Esimerkiksi kylmäkalusteet ovat nyt ovellisia tai kannellisia.  Myymälästä löytyy paljon käyttötavaraa, joten Sale palvelee kattavasti alueen asukkaita.

Sale Hämeenkoski sijaitsee osoitteessa Keskustie 16, 16800 Hämeenkoski. Sale Hämeenkoskella työskentelee 8 vakituista työntekijää ja päällikkönä toimii Helene Laaksonen.

Lisätietoja: Osuuskauppa Hämeenmaa, Sale-ketjupäällikkö Taina Penttinen 050 420 3087

Hämeenmaa – yli 140 000 asiakkaansa omistama yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 23 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka tarjoaa asiakasomistajilleen edullisia ja luotettavia kauppapalveluja sekä antaa ostojen keskittämisestä Bonusta. Hämeenmaa käyttää tuloksensa verkostonsa kehittämiseen ja asiakasomistajapalvelujen parantamiseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs