Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » S-ryhmän tammi–syyskuun myynti edellisen vuoden tasolla

SOK

S-ryhmän tammi–syyskuun myynti edellisen vuoden tasolla

Tiedote.
Julkaistu: 17.10.2013 klo 13:00
Julkaisija: SOK

S-ryhmän tammi–syyskuun vähittäismyynti oli reilut 8,4 miljardia euroa. Vertailukelpoinen myynti pysyi lähes samana viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna kasvun ollessa noin puoli prosenttia.

Suomen talouden taantuma tuntuu myös kaupan alalla. Tilastokeskuksen elokuun loppuun päättyneellä tarkastelujaksolla koko kaupan toimialan myynti oli 4,1 prosenttia pienempi kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Vaikutus tuntuu niin ikään kaikilla S-ryhmän toimialoilla, vaikkakin vähiten päivittäistavarakaupassa.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan reilun 5,1 miljardin myynti tarkoitti noin neljän prosentin kasvua verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Muut liiketoiminnot olivat myynnin kehityksessä joko lähellä nollatasoa tai myynti oli laskevaa. Esimerkiksi käyttötavarakaupan myynti laski viime vuoden vastaavasta ajasta reilun prosentin ollen tänä vuonna noin 991 miljoonaa euroa.

S-Pankin kehitys jatkui positiivisena myös vuoden kolmannella kvartaalilla. Pankin asiakasmäärä jatkoi kasvuaan ja syyskuun lopussa sillä oli yli 2,6 miljoonaa asiakasta. Syyskuun loppuun mennessä S-Pankki oli myöntänyt yli 1,3 miljoonaa S-Etukortti Visa -korttia. S-Pankin yksityisasiakkailla oli syyskuun lopussa 2 239 miljoonaa euroa talletuksia, ja yritystalletusten kanssa talletuskanta oli yhteensä 2 377 miljoonaa euroa.

Jäsenmäärän kasvu jatkui

S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajien määrän kasvu jatkui, kun alkuvuoden aikana niihin liittyi 60 834 uutta jäsentä. Syyskuun lopussa osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien kokonaismäärä oli 2 083 023. Asiakasomistajille maksettiin Bonusta tammi–syyskuussa yhteensä 278,8 miljoonaa euroa, joka oli prosentin viime vuotta enemmän.

Syyskuun lopussa S-ryhmän toimipaikkoja oli 1 653. Toimipaikkalukumäärä laski 40 toimipaikalla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 

Tarkemmat myyntiluvut liiketoiminta-alueittain sekä SOK-yhtymän myyntitiedot löytyvät liitteistä.

Katso myös vt. pääjohtaja, liiketoimintajohtaja Antti Sippolan videokommentit S-ryhmän myynnistä.

 

Lisätietoja:

Vt. pääjohtaja, liiketoimintajohtaja Antti Sippola, SOK, p. 010 76 82890

Johtaja, CFO, Jari Annala, SOK Talous ja hallinto, p. 010 76 82040

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs