Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » S-ryhmä sitoutuu Hyvän kauppatavan periaatteisiin

SOK

S-ryhmä sitoutuu Hyvän kauppatavan periaatteisiin

Tiedote.
Julkaistu: 08.04.2013 klo 09:42
Julkaisija: SOK

SOK allekirjoitti perjantaina 5.4. aiesopimuksen Hyvän kauppatavan periaatteista. Elintarvikeketjua koskevat periaatteet on valmisteltu EU:n komission High Level Forumissa, jossa ovat mukana Euroopan keskeiset elintarvikeketjun toimijat.

– Meille oli itsestään selvää, että allekirjoitimme aiesopimuksen. Kuluttajaosuuskuntana ajamme aina asiakasomistajan etua. Toimiva ja kilpailukykyinen elintarvikeketju on kaikkien toimijoiden yhteinen tavoite, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto.

Komission Hyvän kauppatavan periaatteiden mukaan elintarvikeketjun toimijoiden on huomioitava kuluttajan intressit, kunnioitettava sopimusvapautta ja noudatettava liikesuhteessa hyvää käytäntöä. Periaatteiden mukaan esimerkiksi sopimukset on tehtävä kirjallisena, niitä ei saa muuttaa yksipuolisesti ja osapuolten on kannettava kohtuullinen yritysriski.

EU:n komissio pitää itsesääntelyä pakottavaa lainsäädäntöä parempana lähtökohtana toimivalle elintarvikeketjulle.

– Itsesääntely on tehokas tapa vaikuttaa elintarvikeketjun toimivuuteen ja parantaa sen läpinäkyvyyttä. Hyvän kauppatavan periaatteiden kautta pystytään aina puuttumaan todellisiin haasteisiin konkreettisten sääntöjen kautta paremmin kuin esimerkiksi muuttamalla kilpailulakia, Ojapelto toteaa.

Lisätietoa:

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto
p. 010 76 80610
sähköposti: jukka.ojapelto@sok.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs