Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » R-kioski saa uuden suomalaisen toimitusjohtajan Teemu Rissasesta

R-kioski saa uuden suomalaisen toimitusjohtajan Teemu Rissasesta

Tiedote.
Julkaistu: 27.10.2015 klo 14:15
Julkaisija: R-kioski

Aiemmin R-kioskin myyntijohtajana toiminut Teemu Rissanen aloittaa R-kioskin toimitusjohtajana 1.1.2016 alkaen. R-kioskin nykyinen toimitusjohtaja Johannes Sangnes siirtyy Suomen R-kioskin ja Reitan Convenience Baltian yhtiöiden hallituksen puheenjohtajaksi. 

Norjalainen Johannes Sangnes on työskennellyt R-kioskin toimitusjohtajana 3,5 vuotta. Hänen johdollaan yhtiö on siirtynyt franchising toimintaan ja tehnyt suuria uudistuksia kioskeissa. Franchising toimintamalli, joka on Reitan Conveniencen kaikkien ketjujen menestyksen perustana, on osoittautunut toimivaksi myös täällä Suomessa. Kauppiasvetoisten kioskien kasvu ja tulos on selkeästi parempi kuin ketjunohjauksessa toimivien kioskien. Reitan Conveniencen toimitusjohtaja Magnus Reitan kiittää Sangnesia kaikista muutoksista, jotka hän on toimeenpannut yhdessä tehokkaan tiiminsä ja kauppiaiden kanssa.

-        Johannes on erinomainen johtaja ja on tehnyt vahvaa työtä Suomessa viimeisten vuosien aikana. Franchising toimintamalliin siirtymisen lisäksi uuden kahvikonseptin levittäminen kaikkiin kioskeihin, paistotuotteiden, deli- ja muiden mukaan otettavien ruokien tuominen valikoimaan sekä uudet julkisivut ja uusi ilme kioskeissa – kaikki nämä muutokset on tehty keskittyen asiakkaan parhaaksi, toteaa Reitan.

Myös Sangnes on tyytyväinen yhtiön kehitykseen viime vuosien aikana. Hän ei aio jättää Suomea pysyvästi, vaan osallistuu jatkossa R-kioskin kehittämiseen R-kioskin hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa sekä Reitan Conveniencen operatiivisen johtajan ominaisuudessa Reitan Convenience Baltian maiden toimintojen kehittämiseen.

-        R-kioski on nyt erinomaisessa iskussa ja olemme saaneet yhdessä organisaatiomme kanssa paljon aikaan.  Olen erittäin iloinen, että löysimme talon sisältä työlleni jatkajan, joka tuntee niin yrityksen, kauppiaamme kuin Reitan toimintamallin sekä arvojohtajuuden läpikotaisin, Sangnes kertoo.

R-kioskilla yli 10 vuotta työskennellyt Teemu Rissanen luotsaa jatkossa Suomen suurinta kioskiketjua.

-        Minulla on ollut ilo olla kehittämässä R-kioskia useassa eri roolissa yhdessä upeiden ihmisten kanssa. Olen nöyrän kiitollinen ja intoa täynnä saadessani jatkaa Ärrän eteenpäin viemistä toimitusjohtajan ominaisuudessa. Tiivis työnteko yhdessä Johanneksen kanssa, kioskeja kiertäen ja kauppiaita kuunnellen on valmistanut minua erinomaisesti toimitusjohtajan tehtäviin. Aion jatkossakin olla aktiivisesti keskustelemassa asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja kauppiaidemme kanssa, Rissanen sanoo.

Teemu Rissanen näkee lisäksi tärkeänä, että R-kioskit tunnetaan jatkossakin Suomessa Convenience-alan edelläkävijänä.

-        Suomalaiset tuntevat R-kioskin paikkana, josta saa nopeasti lähes kaikki tarvitsemansa palvelut, niin pakettipalvelut, tuoreen kahvin ja herkullisen hodarinkin kuin päivän lehdenkin tai lottokupongin. Nämä kaikki hyvän asiakaspalvelun kera. Etsimme jatkuvasti uusia tapoja, miten voimme palvella asiakkaitamme. Viime aikoina yhä useampi on löytänyt myös R-kioskin välipalat. Tätä suuntausta haluamme vahvistaa entisestään ja kehitämme aktiivisesti mukaan otettavan ruoan ja juoman tarjontaamme, Teemu Rissanen sanoo.

Kuvat: R-kioski, ryhmäkuvassa oikealta vasemmalle Teemu Rissanen, Magnus Reitan ja Johannes Sangnes.

Lisätietoja:

Viestintä, Karin Gummerus, R-kioski Oy, p. 020 554 4150, karin.gummerus(at)r-kioski.fi

Liitetiedostot

R-kioski on kannattava, kauppiasvetoinen kioskiketju, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä tärkeitä arjen tuotteita ja palveluita – nopeasti ja mukavasti aamusta iltaan. R-kioski on osa Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallinen peitto n. 620 myymälällä. R-kioskin bränditunnettuus on 98 %. 

Reitan Convenience -yhtiöön kuuluvat R-kioski Suomessa, Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven ja Shell/7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kiosk Virossa sekä Lietuvos Spauda Liettuassa. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2014 Reitan Conveniencen liikevaihto oli EUR 1,8 miljardia ja myymälöiden lukumäärä oli 2 500. Vuonna 2014 Reitan Groupin liikevaihto oli EUR 9,8 miljardia ja henkilökuntaa sillä oli 36 000.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs