Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Osuuskauppa Keskimaan uuden Prisma Seppälän suunnittelu etenee

Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan uuden Prisma Seppälän suunnittelu etenee

Tiedote.
Julkaistu: 16.05.2014 klo 09:54
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan hallituksen tavoitteena on päättää Seppälän uuden Prisman rakentamisen käynnistämisestä syksyllä. Jos hanke etenee suunnitelmien mukaan, rakentamaan päästään ensi talvena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yli 30 miljoonaa euroa.

 

Keskimaan uuden Prisman rakentaminen Jyväskylän Seppälään käynnistyy mahdollisesti jo kuluvan vuoden lopulla.

– Mikäli kaikki neuvottelut ja hankkeen kustannukset toteutuvat suunnitelmiemme mukaisesti, voimme parhaassa tapauksessa avata uuden Prisma Seppälän joulukauppaan 2016, toimitusjohtaja Antti Määttä aikatauluttaa.

 

Uuden Prisman suunnittelu ja urakkalaskennan valmistelut etenevät kesän aikana ripeästi. Keskimaa pyytää urakoitsijoilta tarjoukset elokuun puolivälissä. Päätös investoinnin mahdollisesta käynnistämisestä tehdään urakkalaskennan jälkeen Keskimaan hallituksessa syys-lokakuussa. Mikäli rakentamispäätös syntyy, urakoitsijat valitaan ja hanke käynnistetään välittömästi.

 

Keskimaa julkisti alun perin suunnitelmat Seppälän uuden Prisman rakentamisesta syksyllä 2011.  Korkean kustannustason vuoksi otettiin aikalisä, mutta hanketta ei haudattu missään vaiheessa.

– Prisma Seppälä tulee olemaan jatkossakin Keskimaan tärkein kauppapaikka ja Keski-Suomen suurin päivittäistavarakauppa. Uskomme hypermarket-konseptiin edelleen kuin vuoreen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Reima Loukkola korostaa. 

 

Uuden Prisma Seppälän kokoa on suunnittelun edetessä pienennetty alkuperäisestä.

Nyt tavoitteena on rakentaa nykyisen Prisman taakse uusi, kokonaisalaltaan noin 22 000 m2 kauppakeskus. Rakennuksen kokonaisala kasvaa nykyiseen verrattuna puolitoistakertaiseksi.

Uuden Prisman myyntiala on noin 12 000 m2, mikä on hieman enemmän kuin tällä hetkellä.

– Valikoimat kasvavat sekä päivittäis- että käyttötavarassa. Valikoimanhallinnan kehittymisen ja tilatehokkuuden ansiosta myyntiala käytetään entistä paremmin hyödyksi. Suunnitelmissa on huomioitu myös S-ryhmän käyttötavarakaupan uudistukset sekä Prisman verkkokaupan vaikutukset.

Seppälän uuteen Prismaan tulee nykyistä enemmän etumyymälöitä. Tulevien vuokralaisten kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja.

 

Kiinteistöjohtaja Matti Vihisen mukaan Seppälän uusi Prisma tulee toteutuessaan edustamaan kaikilta osin tulevaisuuden kaupparakentamista. Esimerkiksi rakennuksen julkisivussa haetaan Keski-Suomessa uutta ilmettä. Energiatehokkuudessa huomioidaan kaikki mahdollinen uusi teknologia.

– Muun muassa kylmälaitteiden päästöarvo on paras mahdollinen.

 

Toteutuessaan hankkeen rakentamisen työllistämisvaikutus on useita satoja miestyövuosia.

 

Lisätietoja 16.5. klo 13 jälkeen:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011
Toimialajohtaja Reima Loukkola, 050 595 1972
Kiinteistöjohtaja Matti Vihinen, 050 502 5252

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 115 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs