Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Mikael Backman Restel-konsernin toimitusjohtajaksi

Restel Oy

Mikael Backman Restel-konsernin toimitusjohtajaksi

Tiedote.
Julkaistu: 08.09.2014 klo 12:00
Julkaisija: Restel Oy

Restel Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu 1.10.2014. Restel Oy:n hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi DI Mikael Backmanin. Kuten aiemmin tiedotettiin, Resteliä vuodesta 2011 johtanut Harri Sivula jää terveydellistä syistä pois yhtiön johdosta.

Mikael Backmanilla hyvä alan tuntemus ja pitkä kansainvälinen kokemus palveluliiketoiminnoista sekä vahvoja näyttöjä tuloksellisesta työskentelystä liikkeenjohtajana. Backmanin johdolla Restelillä on erinomaiset edellytykset jatkaa kannattavuuteen ja kasvuun perustuvan strategiansa toteuttamista”, sanoo Restelin hallituksen puheenjohtaja Perttu Puro.

Aiemmin Mikael Backman on toiminut useissa eri johtotehtävissä Royal Caribbean varustamossa Yhdysvalloissa. Viimeksi, vuodesta 2010 tämän vuoden kevääseen, hän työskenteli Viking Linen toimitusjohtajana.

Restelillä on takanaan muutama vaikeampi vuosi, mutta olen vakuuttunut, että yhdessä henkilöstön kanssa pystymme kääntämään yhtiön tuloskehityksen taas nousuun. Restelin vahvat ja tunnetut hotellibrändit luovat tulevalle työlle hyvän pohjan. Toki ravintola- ja hotelliliiketoiminta on jatkuvassa ja nopeassa muutoksessa, siksi myös meidän pitää kehittää palveluitamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin”, toteaa Restelin uusi toimitusjohtaja Mikael Backman.

Lisäksi Tradeka-Yhtiöt Oy on valinnut Suomen Lähikaupan toimitusjohtajan Ralf Holmlundin Restel Oy:n hallitukseen.

 

Lisätietoja:

Perttu Puro, hallituksen puheenjohtaja, Restel Oy, puh 09-733 5001.
Mikael Backman, puh 09-733 5300.

 

Restel OyYli 5 000 alan ammattilaista työllistävä Restel Oy on Suomen johtava hotelli- ja ravintola-alan yritys. Liikevaihto vuonna 2013 oli 395 M€. Restel harjoittaa hotelliliiketoimintaa 47 hotellilla, joihin kuuluvat kansainvälisten Crowne Plaza ja Holiday Inn -ketjujen lisäksi kotimaiset Cumulus- ja Rantasipi-ketjut, sekä Hotelli Seurahuone Helsinki ja Hotel Atlas Kuopio. Ravintoloita Restelillä on noin 240. Laajasta ravintolatarjonnasta löytyvät niin valtakunnan suurimmat tapahtuma-areenat Hartwall Areenasta Helsingin Musiikkitaloon kuin ravintolaketjut Martina ja Rax Buffet, sekä yli 60 liikepaikalla toimiva liikenneasemaketju HelmiSimpukka. Restelin ravintoloihin kuuluvat myös Hemingway’s-, Blok-, Mario- ja Wanha Mestari -ketjut, sekä ravintolat Kaarle XII, Vespa, Primula, Baker’s ja Central. Uusin tulokas Restelin ravintolarepertuaariin on loppuvuodesta 2013 Suomen markkinoille saapunut Burger King® -ketju. www.restel.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs