Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » M4E-rahasto vauhdittaa nettikirpputoribisneksen kasvua

Pohjolan Mylly

M4E-rahasto vauhdittaa nettikirpputoribisneksen kasvua

Tiedote.
Julkaistu: 28.12.2015 klo 10:00
Julkaisija: Pohjolan Mylly

Mediatiedote 28.12.2015.

M4E-rahasto vauhdittaa uniikin nettikirpputoribisneksen kasvua

Vähänkäytetty.fi –nettikirpputori on saanut kasvuaan vauhdittavan sijoituksen M4E-rahastolta. Sivustoa operoivalle Suomen Nettikirpputorit Oy -yhtiölle rahaston tarjoama medianäkyvyys MTV:n tv- ja web-kanavissa on mahdollisuus nousta nopeasti kaikkien suomalaisten tietoisuuteen.

”Kuluttajien kiinnostus vertaiskauppaan vahvistuu koko ajan, ja ihmiset haluavat käyttää verkkopalveluamme yhä enemmän. Sijoitus antaa meille merkittävän markkinointiedun, jolla palvelu saadaan kuluttajien tietoon valtakunnallisesti. Lisäksi sijoitus tuo meille myös uskottavuutta”, toteaa liiketoimintajohtaja Ossi Salo Suomen Nettikirpputorit Oy:stä.

”Intohimomme on tehdä palvelusta asiakkaille paras, helpoin ja luotettavin paikka tehdä kauppaa käytetyillä tavaroilla. Vähänkäytetty.fi on poistanut huijaamisen riskit ja tehnyt kuluttajien välisen kaupan helpommaksi. MTV:n sijoitusrahaston yhteistyön kautta meidät nähdään pian eri medioissa, muun muassa televisiossa”, Salo sanoo.

Vähänkäytetty.fi –palvelu lanseerattiin noin vuosi sitten. ”Tulimme olemassa olevaan markkinaan palvelulla, jota olemme nyt hioneet ja kehittäneet väkevästi asiakaspalautteen pohjalta. Nyt liiketoimintamallimme on todistetusti toimiva. Uskomme, että kun teemme ihmisille parasta, se tuo hyvää myös meille”, Salo sanoo.

Palvelua käyttää jo lähes 50 000 suomalaista kuukausittain. Lähes kaikki sivustolla kaupan tehneistä palaa palveluun uudestaan. Käytettyjen vaatteiden lisäksi palvelussa on mahdollista myydä ja ostaa mm. harrastusvälineitä ja kodin sisustustuotteita. Vähänkäytetty.fi on turvallinen tapa tehdä kuluttajien välistä kauppaa netissä.

M4E-mediarahasto on kuluttajatuotteita ja –palveluita tarjoavien yritysten kasvun vauhdittaja

MTV:n media-aikaa kasvuyrityksiin sijoittava Media For Equity (M4E) -mediarahasto perustettiin viime kesänä vauhdittamaan kuluttajille tuotteita ja palveluita tarjoavien kasvuyritysten kasvua. M4E-rahasto tarjoaa kohdeyrityksilleen valtakunnallista ja/tai alueellista medianäkyvyyttä MTV:n televisio- ja radiokanavilla ja verkkopalveluissa.

M4E-rahasto etsii sijoituskohteeksi kasvua Suomesta hakevia kuluttajatuoteyhtiöitä.

”Vähänkäytetty.fi:ssä yhdistyvät webin vikkelyys ja toimivan, kirpputoritoimintaa helpottavan logistiikkaratkaisun ylivoima. Liiketoimintaidean logistinen toteutus on erittäin toimiva. Nettikirpputorin toteutus tällaisella uudenlaisella tavalla poikii hyvin todennäköisesti työtä murroksessa olevalle logistiikan alallekin. Lisäksi TV- ja digimarkkinointi antaa yritykselle mahdollisuuden testata Suomen markkinoilla konseptiaan, joka toki voi laajentua myös kansainväliseksi”, toteaa sijoitusjohtaja Riitta Palmén M4E-rahastosta..

”Traditionaalinen medianäkyvyys antaa uudenlaista liiketoimintaa tekevälle yhtiölle pikatien kasvuun”, kertoo Palmén.

Ossi Salon mukaan rahasto on tervetullut lisä pääomasijoituskenttään. ME4 sijoittaa yhtiöihin media-aikaan, johon rahoitusta on harvoin tarjolla. Pääomasijoittajien kiinnostus koskee yleensä tuotekehitystä tai kansainvälistymistä.

 

Liitetiedostot

Lisätiedot: www.vahankaytetty.fi

Liiketoimintajohtaja Ossi Salo, Vähänkäytetty.fi, 050 591 5569, ossi.salo@vahankaytetty.fi

Sijoitusjohtaja Riitta Palmén, M4E Finland Management Oy, riitta.palmen@m4e.fi (matkoilla 28.12.15 – 10.1.16)

Vähänkäytetty.fi on uudenlainen käytettyjen pientavaroiden verkkokauppa, jossa myyjinä ja ostajina toimivat yksittäiset ihmiset. Palvelu helpottaa käytettyjen tavaroiden ostamista ja myymistä sekä poistaa normaalissa kirpputorimyynnissä olevat haasteet. Verkosta tuotteita voi ostaa usealta eri myyjältä yhdellä ostotapahtumalla ja yhdellä toimitusmaksulla. Palvelua voi käyttää toisille käyttäjille anonyymisti ja rahaliikenne on hoidettu luotettavien maksupalveluiden kautta. Vähänkäytetty.fi -palvelun asiakkaita suojaa kuluttajansuojalaki.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs