Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » KORJAUS; Keskimaan liikevaihto edellisvuoden tasolla - tulos parani

Osuuskauppa Keskimaa

KORJAUS; Keskimaan liikevaihto edellisvuoden tasolla - tulos parani

Tiedote.
Julkaistu: 05.08.2013 klo 13:34
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Aamun tiedotteessamme on lyöntivirhe Asiakasomistajuus-kappaleessa: Ylijäämänpalautusta maksettiin 2,1 miljoonaa euroa (virheellinen tieto 3,1 miljoonaa).

Tässä tiedote uudelleen korjattuna.

 

Keskimaan liikevaihto edellisvuoden tasolla – tulos parani

 

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2013 tammi-kesäkuun liikevaihto oli 287,8 miljoonaa euroa, missä kasvua edelliseen vuoteen oli 0,4 %. Pitkittynyt taantuma on kuitenkin vaikuttanut kaupankäyntiin alkuvuonna, eikä myyntitavoitteisiin ole ylletty millään toimialalla.

 

– Vuoden 2013 ensimmäistä puoliskoa ovat värittäneet maailmanlaajuisen taantuman pitkittyminen ja kuluttajien kokema epävarmuus. Kysynnän hiipuminen on kiristänyt kilpailua kaikilla toimialoilla niin Jyväskylässä kuin muuallakin maakunnassa. Emme ole alkuvuonna yltäneet myynnin osalta tavoitteisiimme, toimitusjohtaja Antti Määttä toteaa.

 

Keskimaa on edelleen markkinajohtaja edustamillaan toimialoilla.

– Kasvaminen on nykyisessä markkinatilanteessa erityisen haastavaa. Olemme tehostaneet toimintaamme hintakilpailukykymme säilyttämiseksi ja keskittyneet entistä enemmän asiakkaaseen ja hänen tarpeisiinsa asiointikokemuksen parantamiseksi, Määttä kertoo.

 

Tammi-kesäkuun tulos ennen veroja ja satunnaisia eriä oli 3,6 miljoonaa euroa voitollinen. Tulos oli 1,3 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa parempi onnistuneen kustannushallinnan ansiosta. Myyntikate säilyi edellisvuoden tasolla. Liiketoiminnan operatiivinen tulos parani 3,2 miljoonaan euroon. Kuluneen vuoden aikana Keskimaassa on tarkasteltu kaikkia kustannuseriä aiempaa kriittisemmin. Koko henkilöstön rooli arjen säästötoimenpiteiden toteuttamisessa ja onnistumisessa on ollut tärkeä.

 

Keskimaa on nostanut kaikilla toimialoillaan aiempaa paremmin esille oman maakunnan maut ja tuotteet. Keskimaan toimipaikkojen kanssa suoraan asioivien paikallisten tavarantoimittajien tuotteiden myynti kasvoi liki viidenneksellä. Edelleen monet pienet tavarantoimittajat epäröivät aloittaa yhteistyötä ison osuuskaupan kanssa. Kannustamme kuitenkin kaikkia kiinnostuneita alueemme elintarviketuottajia ottamaan yhteyttä.

 

Alkuvuoden noin 9 miljoonan euron investoinnit rahoitettiin kokonaan tulorahoituksella. Kuluvan vuoden investoinnit tullevat olemaan noin 20 miljoonaa euroa, kun ne edellisvuonna nousivat hieman yli 30 miljoonaan euroon. Suurimmat yksittäiset investointikohteet ovat kesäkuussa avattu ABC Joutsa ja syyskuussa avattava Vaajakosken uusi S-market.

 

Asiakasomistajuus

Kesäkuun lopussa Keskimaalla oli 113 704 asiakasomistajaa. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna asiakasomistajien määrä on kasvanut 3054 kotitaloudella.

 

Asiakasomistajille maksettiin tammi-kesäkuussa Bonusta yhteensä lähes 12 miljoonaa euroa, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2012 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Toukokuun lopulla asiakasomistajille maksettiin vuoden 2012 tuloksen perusteella ylijäämänpalautusta 2,1 miljoonaa euroa. Lisäksi kesäkuussa maksettiin 100 euron osuusmaksuille 6 % korkoa, yhteismäärältään runsaat 0,6 miljoonaa euroa.

 

Henkilöstö ja työllistäminen

Keskimaan palveluksessa oli tarkastelujakson lopussa 2 173 henkilöä, mikä oli 13 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan toiseksi suurin yksityinen työnantaja.

 

Kesäkaudella Keskimaa on työllistänyt yli 600 kesätyöntekijää, joista noin puolet on Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta tulleita peruskoulun päättäviä nuoria.

 

Market- ja tavaratalokauppa

Keskimaan market- ja tavaratalokaupan liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 207,6 miljoonaa euroa, liikevaihto kasvoi 1,2 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Päivittäistavaroiden myynnistä kertyi liikevaihtoa 168,1 miljoonaa euroa (+2,2 %) ja käyttötavaroiden myynnistä 34,2 miljoonaa euroa (-3,1 %).

 

Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 64,3 miljoonaa euroa (-2,0 %). Liikennemäärien pienentyminen maakunnan pääteillä on näkynyt liikennemyymälöiden market- ja ravintolakaupassa, eivätkä polttonesteiden hinnanmuutokset ole kompensoineet laskevaa kulutusta.

 

– Liikennemyymäläverkostossamme tapahtui kaksi merkittävää muutosta, kun Shell Veturin toiminnasta luovuttiin toukokuussa ja Joutsassa avattiin kesäkuussa uuden ajan ABC. ABC Joutsan myynti on käynnistynyt hyvin ja asiakaspalaute kokonaisuudesta on ollut positiivista.

 

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan tammi-kesäkuun liikevaihto nousi 18,7 miljoonaan euroon (+1,1 %). Keskimaan majoitusmyynti kasvoi alkuvuoden aikana noin 16 %. Nousun taustalla on kesäkuussa 2012 avattu Solo Sokos Hotel Paviljonki, joka on löytänyt asiakaskuntansa hyvin tiukassa kilpailutilanteessa.

Jyväskylässä majoitusvuorokaudet ovat olleet noin 7 % laskussa, mistä huolimatta Keskimaan tavoitteet ovat kokonaisuutena täyttyneet.

 

Ravintola Memphisin muutos Revolutioniksi ja siihen liittynyt remontti ja kiinniolo rasittivat kokonaismyyntiä. Uudet ravintolaliikeideat - viime kesänä avattu Trattoria Aukio ja huhtikuun lopussa 2013 avattu Revolution - ovat osoittautuneet oikeiksi valinnoiksi Jyväskylän ravintolamarkkinoille. Asiakaspalaute ja myynnin volyymi ovat olleet kummassakin erittäin positiivisia.

 

Loppuvuoden 2013 näkymät

 

Kaupan toimintaympäristössä ei ole nähtävissä merkittäviä muutoksia loppuvuoden aikana. Keskimaan liikevaihdon odotetaan hieman nousevan runsaaseen 600 miljoonaan euroon. Liiketoiminnan tuloksen arvioidaan ennen kertaluontoisia eriä muodostuvan edellisvuoden tasoiseksi tai hieman sitä paremmaksi.

 

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011

Hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907

Osuuskauppa Keskimaa on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 112 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs