Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Keskimaan edustajiston vaalissa runsaasti ehdokkaita

Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan edustajiston vaalissa runsaasti ehdokkaita

Tiedote.
Julkaistu: 25.01.2013 klo 10:34
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Maaliskuussa 4.-15.3.2013 järjestettävän Keskimaan edustajiston vaalin ehdokasasettelu on päättynyt, ja määräaikaan mennessä jätettiin 29 ehdokaslistaa, joissa oli yhteensä 381 ehdokasta. Edellisessä vuoden 2009 vaalissa mukana oli 27 listaa ja 412 ehdokasta. Vaalit järjestetään postiäänestyksenä.

Keskimaassa valitaan 100-jäseninen edustajisto vaaleilla neljän vuoden välein.

Sääntöjen mukaan edustajiston tärkeimpiä tehtäviä ovat hallintoneuvoston nimeäminen, tilinpäätöksen vahvistaminen sekä tuloksenkäytöstä, muun muassa ylijäämänpalautuksesta päättäminen.

Äänioikeutettuja vaalissa ovat kaikki viime vuoden loppuun mennessä Keskimaan jäseneksi eli asiakasomistajaksi liittyneet ja 15 vuotta täyttäneet henkilöjäsenet, eli noin 111 100 jäsentä. Edellisessä vaalissa äänioikeutettuja oli 98 152, joista äänesti 33 756 jäsentä. Äänestysprosentti oli 34,4.

– Toivomme tämän vaalin äänestysaktiivisuuden nousevan vähintään samalle tasolle, jotta edustajiston kokoonpano vastaisi mahdollisimman hyvin Keskimaan asiakasomistajakuntaa, sanoo hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen.

– Ehdokasasettelun perusteella näyttää selvästi siltä, että oman osuuskaupan asiat kiinnostavat.

Laaja edustus

Ehdokkaaksi vaaleissa on voinut asettua Keskimaan henkilöjäsen, joka on täyttänyt 18 vuotta viime vuoden loppuun mennessä, ja jolla on vähintään viisi allekirjoittanutta kannattajaa ehdokaslistallaan. Ehdokasasettelu alkoi 2.1. ja päättyi 17.1.2013. Keskusvaalilautakunta hyväksyi jätetyt ehdokaslistat kokouksessaan 24.1.2013.

Nykyisen edustajiston jäsenistä asettui ehdolle vaaliin 67. Ehdokkaista naisia on 173 ja miehiä 208. Nuorin ehdokas on 19-vuotias ja vanhin 77-vuotias. Ehdokkaiden keski-ikä on noin 51 vuotta. Ehdokkaat julkistetaan helmikuun loppupuolella avautuvassa vaalikoneessa sekä asiakasomistajille postitettavassa äänestysaineistossa.

Äänestäminen

Keskimaan vaali järjestetään postivaalina.

Kaikille äänioikeutetuille postitetaan äänestysaineisto vaaliajan alkamiseen mennessä.

Vaali päättyy 15.3.2013 kello 16, jolloin äänestyslipun on oltava perillä. Vaalin tulos julkistetaan, kun keskusvaalilautakunta on sen vahvistanut.

 

 Lisätietoja:   Hallinto- ja kehitysjohtaja Kimmo Jantunen, puh. 050 347 8907,

kimmo.jantunen@sok.fi

 

 

Keskimaa tiedottaa 2013:

15.2.2013 pe, lehdistötilaisuus, ennakkotieto vuoden 2012 tuloksesta

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 110 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs