Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Keskimaa työllistää satoja nuoria kesäksi

Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa työllistää satoja nuoria kesäksi

Tiedote.
Julkaistu: 08.04.2014 klo 09:15
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa tarjoaa tulevana kesänä työpaikan 350-400 nuorelle. Lisäksi noin 300 peruskoulunsa päättävää nuorta saa Tutustu ja tienaa -harjoittelupaikan kahdeksi viikoksi.

 

Keskimaassa kaikki kesätyöntekijät otetaan osaksi työyhteisöä ja heidät perehdytetään työhön monipuolisesti. Jokaisessa toimipaikassa on nimetty henkilöt, jotka muun työryhmän avustuksella vastaavat kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä.

Keskimaassa vakituisen henkilöstön lomakaudella sekä kausiapuna on huhti-syyskuun aikana 350-400 kesätyöntekijää. Hakijoita kesätyöpaikkoihin oli lähes 3 000.

 

Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelman merkeissä Keskimaa tarjoaa kesä-heinäkuussa ensikosketuksen työelämään noin 300 peruskoulunsa päättäneelle nuorelle. Kahden viikon tutustumisjakson tavoitteena on synnyttää nuoressa kipinä lähteä opiskelemaan alaa ja jatkaa Keskimaassa kenties töissä opiskelujen ohessa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Keskimaassa on ollut kesäisin töissä noin 3 200 Tutustu työelämään ja tienaa –nuorta. Heistä varsin monet työskentelevät nykyään osuuskaupassa vakituisessa työsuhteessa.

 

Kesätyöpaikkoja avautuu suhteellisesti eniten toimipaikkoihin, joissa kesäkaupan merkitys on suuri.

Esimerkiksi 22 työntekijää vakituisesti työllistävään Viitasaaren S-marketiin kausityöntekijöitä otetaan 15-17.

– Varsinaisia kesätyöntekijöitä palkkaamme 5-6, joista osa on ollut meillä kesätöissä myös aiempina vuosina. Saman verran otamme myös työelämään tutustuvia nuoria. Lisäksi 4H-järjestön Duuniringin kautta tarjoamme työpaikan 5 nuorelle, marketpäällikkö Mika Viitala kuvailee.

 

Kangasniemen S-marketissa henkilöstömäärä kaksinkertaistuu kesäkuukausina. 16 vakituisen työntekijän lomien tuuraajaksi ja kausiavuksi otetaan 11 kesätyöntekijää sekä 5 työelämään tutustuvaa nuorta.

– Kesätyöntekijöistä suurimmalla osalla on meiltä työkokemusta aiemmilta kesiltä. Pyrimme jo rekrytointivaiheessa varmistamaan hakijan kiinnostuksen useampana kesänä työskentelyyn. Osa kesätyöntekijöistämme tekee meillä töitä ympäri vuoden esimerkiksi joulun ja pääsiäisen aikaan sekä satunnaisesti viikonloppuisin, toteaa marketpäällikkö Jari Liimatainen.

 

Kesätyöt eivät vähennä Keskimaan vakituisten ja osa-aikaisten työntekijöiden työtunteja. Heille lisätyötunteja tarjotaan oman valinnan mukaan yhdestä tai useammasta toimipaikasta käytössä olevan työhönkutsujärjestelmän kautta.

 

Lisätietoja:

Henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, 040 752 5590
Marketpäällikkö Mika Viitala, 050 321 7351, S-market Viitasaari

Marketpäällikkö Jari Liimatainen, 0500 845 175, S-market Kangasniemi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 115 000. Keskimaa työllistää noin 2000 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs