Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Kauppojen aukiolon vapauttaminen on merkittävä teko sääntelyn purkamisessa

Kaupan liitto

Kauppojen aukiolon vapauttaminen on merkittävä teko sääntelyn purkamisessa

Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2015 klo 10:46
Julkaisija: Kaupan liitto

Kaupat saavat jatkossa päättää itse aukioloistaan. Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen kauppojen aukiolon vapauttamisesta. Kaupan liitto on tyytyväinen, että Suomessa sääntely vähentyy ja luotetaan kauppiaiden kykyyn arvioida, milloin kaupat kannattaa pitää auki.

Eduskunta hyväksyi tiistaina 15.12. lakimuutoksen, jolla kumotaan vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloajoista säätelevä laki.

Tämä tarkoittaa sitä, että aukioloaikoja koskevat rajoitukset poistuvat ja kaupat voivat itse päättää, milloin liikkeet kannattaa pitää auki. Kauppakeskusyrittäjillä säilyy kuitenkin myös jatkossa vapaus pitää liike suljettuna yhtenä päivänä viikossa.

Kaupan liitto pitää uudistusta tervetulleena. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa kauppojen aukiolot ovat olleet vapaat jo vuosia.

”Sääntelyn purkaminen kauppojen aukioloa vapauttamalla on hyvä päätös. Nyt luotetaan siihen, että kauppiailla on paras tieto siitä, milloin asiakkaat käyttävät kaupan palveluita. Heikossa taloustilanteessa uudistus lisää kauppojen mahdollisuuksia työllistää ja luoda kasvua. Lisäksi kivijalkakauppa tarvitsee joustavat aukioloajat, koska verkkokauppa on aina auki”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

Uudistus on tärkeä myös siksi, että monimutkainen ja eriarvoistava poikkeuslupakäytäntö jää historiaan. Nykyisen aukiololain mukaan kauppojen aukiolot ovat vaihdelleet liikkeen koon ja myytävien tuotteiden mukaan. Poikkeuslupia aukioloon on voinut kuitenkin hakea aluehallintovirastosta.

”Vapaat aukiolot vapauttavat myös valtionhallinnon resursseja, koska päästään eroon monimutkaisesta ja raskaasta poikkeuslupahallinnosta. Poikkeusluvat ovat myös kohdelleet yrityksiä alueellisesti eriarvoisesti”, Pekkala lisää.

Lain on määrä tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Juhani Pekkala, Kaupan liitto, p. (09) 1728 5111, 0400 419 560, juhani.pekkala(at)kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä, ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs