Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Kauppa » Hämeenmaa Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin

Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenmaa Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin

Tiedote.
Julkaistu: 19.06.2014 klo 10:06
Julkaisija: Osuuskauppa Hämeenmaa

Osuuskauppa Hämeenmaa on rekisteröitynyt EU:n Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin. Hyvien kauppatapojen periaatteissa on kyse EU:n laajuisesta, elintarvikeketjun osapuolten yhteisestä ja vapaaehtoisuuteen perustuvasta aloitteesta. Tavoitteena on edistää hyviä kauppatapoja ja sopimusvapautta sekä säilyttää eurooppalaisen elintarvikeketjun kilpailukyky. Hämeenmaalla hyvät kauppatavat ovat luonnollinen osa yhteistyökumppanuuksia.

 

­― Osuuskauppamme on aina toiminut hyvien kauppatapojen mukaisesti. Rekisteröityminen periaatteiden noudattamiseen oli meille luontevaa, Hämeenmaan marketkaupan toimialajohtaja Timo Kyllönen toteaa.

Ennen virallista rekisteröitymistä osuuskauppa on arvioinut omia toimintatapojaan kriittisestikin.
― Tavoitteenamme on ollut löytää mahdollisia kehityskohteita. Arvioinnissa myös varmistui, että toimintamme ja sopimuskäytäntömme ovat kaikilta osin linjassa hyvien kauppatapojen kanssa, Timo Kyllönen kertoo. 

Sopimusten tekeminen aina kirjallisena on yksi esimerkki toimintatavasta, joka Hämeenmaalla on ollut jo pitkään käytössä.
― Meillä on yli sata kanta- ja päijäthämäläistä kumppania, ja haluamme, että yhteistyömme paikallisten tavarantoimittajiemme kanssa on hyvää. Kirjalliset sopimukset ovat keskeinen osa luottamusta, Timo Kyllönen kertoo.

 

Lisätietoja:
Osuuskauppa Hämeenmaa, market- ja ABC toimialajohtaja Timo Kyllönen, puh. 050 558 1215

Tarkemmin aloitteesta:

http://patarumpu.fi/2014/05/09/sok-hyvien-kauppatapojen-rekisteriin-mita-se-tarkoittaa/

www.supplychaininitiative.eu

Hämeenmaa – 145 000 asiakkaansa omistama yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 23 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka tarjoaa asiakasomistajilleen edullisia ja luotettavia kauppapalveluja sekä antaa ostojen keskittämisestä Bonusta. Hämeenmaa käyttää tuloksensa verkostonsa kehittämiseen ja asiakasomistajapalvelujen parantamiseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs