Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Käsityöt ja askartelu » Kuluttajien suunnittelemia lautasliinoja kauppoihin

Suomalaisen Työn Liitto

Kuluttajien suunnittelemia lautasliinoja kauppoihin

Tiedote.
Julkaistu: 25.04.2014 klo 16:03
Julkaisija: Suomalaisen Työn Liitto

Suomalaisen Työn Liiton Avainklubi-yhteisöpalvelun ja Suomen Kerta Oy:n lautasliinan suunnittelukilpailun voitti Katariina Kantonen. Kilpailun tavoitteena oli löytää suunnittelijakyky, jonka suunnittelema tuote tulee kaupalliseen tuotantoon. Kilpailutöistä valittiin finalistit, joista Lumipuu-niminen malli voitti lopullisen äänestyksen. Myös toiselle sijalle tullut Kuura-malli pääsee kauppoihin.

Suomen Kerta Oy julkisti Avainklubissa vuoden 2013 lopulla kilpailun, jossa haettiin suunnittelijaa uudelle kauppoihin pääsevälle lautasliinamallille. Uuden mallin toivottiin viestivän itsenäisyyttä ja suomalaisia arvoja sekä sopivan värimaailmaltaan syksyn ja joulun mallistoihin.

Kaikkien kilpailutöiden joukosta valittiin lopulta neljä mallia finaaliäänestykseen, joka oli käynnissä Avainklubissa kaksi viikkoa. Kilpailun voitti espoolainen Katariina Kantosen suunnittelema talvinen luonnonläheinen Lumipuu-malli. Kantonen on koulutukseltaan muotoilija, ja suunnittelijana hän pyrkii olemaan avoin tekemään uusia asioita. Lautasliinan suunnittelu oli hänelle aivan uusi ja erilainen haaste.

- Itsenäisyyspäivän lautasliinan idea lähti talvisen maiseman yksityiskohdista; lumihiutaleiden muodoista, lumen peittämästä havumetsästä ja pakkasen huurtamista pinnoista. Valkoiset kuusenoksien siluetit ovat kuin lumihiutaleita, joista muodostuu taiteltuna juhlakattaukseen sinivalkoinen lumipuumetsä - vieden juhlijoiden tunnelman suomalaiseen lumiseen luonnonhelmaan, suunnittelija Katariina Kantonen kuvailee lautasliinamallinsa inspiraation lähteitä.

Lumipuu-lautasliinamalli valmistetaan Kotkassa Suomen Kerta Oy:n tehtaalla ja se tulee osaksi Keskon Pirkka-valikoimaa syksy-joulukaudelle. Suunnittelija saa 1000 euron palkinnon.

- Voittajakuosi sopii hyvin Pirkka-sarjaan ja sen arvoihin. Olemme Ruokakeskossa myös iloisia siitä, että saamme osaltamme olla mukana tukemassa suomalaista suunnittelutyötä. Lautasliinoissa uusi kuosi ilahduttaa silmää, tarjoaa vaihtelua ja piristää kattausta, kommentoi Ruokakeskon kodintarvikkeiden tuotelinjajohtaja Sirpa Koppinen-Lindström.

Äänestyksessä toiselle sijalle tulleen helsinkiläisen Marianne Santalan suunnittelema vaalea kaunis Kuura-malli pääsee myös kauppoihin ja suunnittelija saa 500 euron palkinnon.

- Suomen luonto on ajankohtainen aihe ja tärkeä osa suomalaista identiteettiä, joten valitsin kuva-aiheiksi Suomen kansallissymbolit joutsenen ja kielon. Inspiroiduin myös Suomen itsenäistymisen ajan, eli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien ornamentiikasta, jonka juhlavan koristeellisuuden halusin tuoda tähän päivään, suunnittelija Marianne Santala kuvaa lautasliinamalliaan.

Avainklubi on yhteisöpalvelu, jossa ideoidaan, innovoidaan ja osallistutaan suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Mukana on jo yli 20 000 kuluttajaa ja 30 suomalaista yritystä. Kuluttajat pääsevät osallistumaan yritysten tuote- ja palvelukehitykseen. Avainklubi on yritysten itsensä perustama ja Suomalaisen Työn Liiton hallinnoima. Suomen kerta Oy on yksi perustajajäsenistä ja ollut mukana siitä lähtien kun Avainklubi perustettiin vuonna 2011.

Lisätietoja

Salla Kivinen-Luokomaa, Suomen Kerta Oy, puh. 010 843 4256, salla.kivinen@suomenkerta.fi

Merja Mantila, Suomalaisen Työn Liitto, puh. 050 330 3640, merja.mantila@avainlippu.fi

 

Liitetiedostot

Avainklubi on Internetissä toimiva yhteisöpalvelu, joka tarjoaa jokaiselle suomalaiselle väylän ideoida ja kehittää tuotteita sekä osallistua yritysten tuotekehitykseen.  Avainklubin tarkoituksena on jalostaa suomalaisten arjen oivallukset menestystuotteiksi ja työllisyydeksi. Mukana oleville yrityksille Avainklubi tuo avointa vuorovaikutusta innostuneiden kuluttajien kanssa myyvempien tuotteiden kehittämiseksi. Avainklubi on yritysverkostolle myös yhteisen oppimisen foorumi, jossa avoimesti vaihdetaan hyviä käytäntöjä sosiaalisen median hyödyntämisessä.
Tule mukaan kekseliäiden ihmisten seuraan osoitteessa
www.avainklubi.fi

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita sekä edistää innovointia ja yrittäjyyttä. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 2 400 yritys- tai yhteisöjäsentä.
www.avainlippu.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs