Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ilmailu » Lappeenrannan uudelta lentoasemalta lähti ensimmäinen lento etelään

Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan uudelta lentoasemalta lähti ensimmäinen lento etelään

Tiedote.
Julkaistu: 19.01.2016 klo 18:07
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Kireää pakkasta ja lumipyryä uhmaten ensimmäinen lento Lappeenrannan yksityiseltä lentokentältä lähti aamulla kohti etelää. Lomamatkojen charterkoneessa matkusti 140 lomailijaa kohti Kanariansaaria.

Lappeenrannan lentoasema siirtyi vuodenvaihteessa Finavialta Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan liiton yhteisen säätiön omistukseen. Ensimmäinen lento Lappeenrannan lentoasemalta lähti ajallaan tiistaina 19.1. aamutuimaan. Lomamatkojen eli Primera Holidays Oy:n charterlento vei 140 matkustajaa viikoksi Gran Canarialle. Lomalle lähtijät olivat pääasiassa aikuisia, mutta myös muutama lapsiperhe oli mukana. Paluulento Lappeenrantaan on viikon päästä.

Lentoaseman päällikkö Petteri Lehti on silminnähden tyytyväinen ensimmäisen lennon noustua. Lentoasematoiminta on tiukasti säädeltyä. Vaikka kentän henkilökunta siirtyi Finavialta suoraan Lappeenrannan lentoaseman palvelukseen, on kentän avaaminen teettänyt Petteri Lehden mukaan paljon töitä.  - Olemme tehneet ympäripyöreitä päiviä saadaksemme kentän lupa-asiat kuntoon määräaikaan mennessä. Trafin edustajat tarkastivat kentän viime viikolla ja lupa kentän toimintaan saatiin eilen maanantaina.

Lehden mukaan Lappeenrannan lentoasema tavoittelee asiakkaita noin kahden tunnin säteeltä –Toivomme jatkossa matkustajia lappeenrantalaisten lisäksi muista lähikaupungeista aina Etelä-Savoa ja Pietaria myöten. Pieni ja ketterä kenttä helpottaa matkalle lähtöä kun pitkät siirtymämatkat ja mahdolliset yöpymiset ennen matkaa ja matkan jäävät pois. Terminaalin pieni koko on myös eduksi lapsiperheille, iäkkäille ja liikuntaesteisille matkustajille, Lehti lisää.

Lappeenrannasta lähtee tällä hetkellä charterlentoja mm. Kanariansaarille, Portugaliin ja Turkkin. Lentokenttäyhtiö käy neuvotteluja reittilentojen avaamiseksi kevään aikana.

Lisätietoja:

Petteri Lehti, Lappeenrannan lentoaseman toimitusjohtaja, +358 (0)400 276 866, petteri.lehti@lppairport.fi, www.lppairport.fi

 

 

Liitetiedostot

Lappeenrannan lentoaseman omistavat Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan liiton yhteinen Saimaan lentoasema-säätiö sr ja sitä operoi Lappeenrannan Lentoasema Oy.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs