Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ilmailu » Humppila Eco Airportin lentoliikenneselvitys on valmistunut

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Humppila Eco Airportin lentoliikenneselvitys on valmistunut

Tiedote.
Julkaistu: 29.11.2011 klo 14:00
Julkaisija: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Humppilaan suunnitellaan kansainvälistä ekologista lentokenttää ja logistiikkakeskusta. Taustaselvityksiä hanketta varten on tehty jo vuodesta 2008 lähtien. Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Velog – Vetovoimaa logistiikalla Forssan seudulle -hankkeessa on valmistunut lentoliikenneselvitys, jonka tavoitteena on ollut Humppilan ekolentokentän markkinoiden, palveluprosessien ja ekologisuuden tutkiminen. Selvityksen on laatinut Airtouch Oy.

Selvityksen mukaan lentoliikenteen kasvu maailmassa jatkuu viiden prosentin vuosivauhtia ja keskittyy pääosin Aasiaan. Suomen sijainti kasvavilla lentomarkkinoilla on hyvä etenkin idän ja lännen välissä.

Selvityksessä Airtouch Oy:n asiantuntijat haastattelivat henkilökohtaisesti kahtatoista lentoliikenteen ammattilaisia kotimaassa ja ulkomailla. Haastateltavat olivat perehtyneet Humppila Eco Airportin materiaaleihin ennen varsinaista haastattelua.

Markkinaselvityksessä haastateltavat antoivat verraten myönteistä palautetta Humppila Eco Airportin suunnitelmista. Selvityksen mukaan Humppila Eco Airport tarvitsee vahvaa myynti- ja markkinointityötä, jotta joku tai jotkut suurista rahtitoimijoista saataisiin kiinnostumaan Humppilasta. Selvityksen mukaan DHL, UPS, TNT tai Federal Express olisivat ideaaleja pilottiyrityksiä, jotka toisivat mukanaan myös muita yrityksiä.

Selvityksen mukaan lentoyhtiöillä on omat ympäristöohjelmansa, jotka on sopeutettu tällä hetkellä olemassa oleviin määräyksiin. Tällä hetkellä lentoyhtiöt eivät investoi ollakseen edelläkävijöitä ekologisuudessa vaan pikemminkin pakosta. Haastateltavat arvioivat kuitenkin, että tulevaisuudessa ekologisuuteen liittyvät asiat korostuvat entistä enemmän. Selvityksen mukaan Humppilan Eco Airportin selkeä ekologinen profiili alan johtavaksi toimijaksi maailmassa antaa hyvät mahdollisuudet viedä hanketta eteenpäin.

Selvityksen mukaan Helsinki-Vantaa ei myöskään ole pysynyt rahtiliikenteen osalta palvelemaan kaikkia asiakkaitaan ja tämä antaa asiantuntijoiden mukaan mahdollisuuksia myös Humppilan suunnitelmille.

Lentoliikenneselvitys on ladattavissa 29.11.2011 klo 14 osoitteesta www.hamk.fi/velog/ajankohtaista. Samana päivänä avautuvat myös uudet Humppila Eco Airport -sivut osoitteessa www.hea.fi.

Lisätietoja

Kirsi Sippola, HAMK, Velog – Vetovoimaa logistiikalla Forssan seudulle -hanke, aluekehityspäällikkö, p. 050 5745 063 tai sp. etunimi.sukunimi@hamk.fi

Petri Ilmarinen, Etelä-Suomen ekologistisen innovaatiokeskittymän kehittäminen, Humppilan kunta, p. 050 526 7707 tai sp. etunimi.sukunimi@humppila.fi

www.hea.fi

Tiedotus / Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Visamäentie 35 A, PL 230 13101 Hämeenlinna sp. tiedotus@hamk.fi p. (03) 6461 (vaihde)

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs