Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hanketiedotteet » Vt 14 Laitaatsalmen kohta -hankkeen rakennustyöt käynnistyvät

Liikennevirasto

Vt 14 Laitaatsalmen kohta -hankkeen rakennustyöt käynnistyvät

Tiedote.
Julkaistu: 16.08.2016 klo 14:00
Julkaisija: Liikennevirasto

Liikennevirasto ja Destia Oy ovat allekirjoittaneet Vt 14 Laitaatsalmen kohta -hankkeen urakkasopimuksen Savonlinnassa 16.8.2016. Urakkasopimuksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt käynnistyvät elokuun 17. päivä. Rakennusurakan alkuvaiheessa työt keskittyvät Laitaatsalmen eteläisen sillan rakentamiseen. Työt alkavat molemmin puolin Laitaatsalmea käyttöön otettavien väliaikaisten kiertoteiden rakentamisella. Syyskuun alusta alkaen liikenne ohjataan näille ratapenkereillä kulkeville kiertoteille.

Kiertoteiden valmistuttua rakennustyöt jatkuvat sillan alapuolella tehtävillä louhinnoilla sekä maankaivu- ja täyttötöillä. Myös sillan perustusten ja pilareiden teko aloitetaan syksyn aikana.

Hankkeessa Kyrönsalmen syväväylä siirretään helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Uuden syväväylän kohdalle rakennetaan kiinteät maantiesillat sujuvoittamaan liikennettä. Hanke valmistuu pääosin vuoden 2018 lopussa ja kokonaisuudessaan vuonna 2019.

Lisätietoja:
Hannu Nurmi, projektipäällikkö, Liikennevirasto, 029 534 3574
Joonas Hämäläinen, projekti-insinööri, Liikennevirasto, 029 534 3536

Tietoa hankkeesta:
www.liikennevirasto.fi/laitaatsalmi
www.facebook.com/vt14laitaatsalmi


Hankkeessa siirretään Kyrönsalmen syväväylä helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Uuden syväväylän kohdalle rakennetaan kiinteät maantiesillat sujuvoittamaan liikennettä. Lisäksi hankkeen tieosuuksia parannetaan tienkäyttäjien turvallisen ja sujuvan liikennöinnin varmistamiseksi. Hanke toteutetaan vuosina 2016–2019.

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs