Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hanketiedotteet » Kehä III:n parannushanke: Liikennevirasto ja Vantaa sopivat lainan takaisinmaksusta

Liikennevirasto

Kehä III:n parannushanke: Liikennevirasto ja Vantaa sopivat lainan takaisinmaksusta

Tiedote.
Julkaistu: 05.02.2016 klo 13:00
Julkaisija: Liikennevirasto

Kehä III:n parannushankkeeseen kuuluneen Lentoasemantien urakan taloudellinen loppuselvitys on tehty. Samalla Liikennevirasto ja Vantaan kaupunki ovat sopineet urakan toteuttamiseen liittyvän lainan takaisinmaksusta, jossa valtio maksaa Vantaan kaupungilta saamansa lainan takaisin kahdessa erässä. Lainasumma on aiemmin arvioitua pienempi, sillä urakka valmistui alle kustannusarvion.

Vuonna 2013 laaditun urakan toteuttamissopimuksen mukaan Vantaan kaupunki oli varautunut lainaamaan valtiolle 50 miljoonaa euroa. Lainasumma jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi, 38 miljoonaan euroon, sillä se suhteutettiin urakan toteutuneisiin kustannuksiin, jotka olivat arvioitua alhaisemmat.

Nyt tehdyn sopimuksen mukaan valtio maksaa ensimmäisen, noin 19 miljoonan euron lainaerän Vantaan kaupungille helmikuussa 2016 ja toisen samansuuruisen erän tammikuussa 2017.

Koko Lentoasemantien urakan alkuperäinen kokonaiskustannusarvio oli 90 miljoonaa euroa, mutta lopulliset kustannukset olivat noin 52 miljoonaa euroa.

Syksyllä 2013 alkaneen kehätien parannushankkeen tavoitteena oli saada liikennevirrat kulkemaan Kehä III:n ja rinnakkaisväylien välillä katkotta. Hankkeessa purettiin useita ruuhkaa aiheuttaneita kohtia Lentoasemantien alueella sekä Lahdenväylä–Porvoonväylä-välillä. Hanke toteutettiin Liikenneviraston ja Vantaan kaupungin yhteishankkeena, jossa Liikenneviraston osuus kustannuksista oli noin 73 prosenttia ja Vantaan kaupungin osuus noin 27 prosenttia. Kustannusarvion alittamisen lisäksi tavoiteaikataulusta saatiin kirittyä: hanke valmistui vuoden etuajassa.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Antti Koski, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3546, antti.koski(a)liikennevirasto.fi
kaupungininsinööri Henry Westlin, Vantaan kaupunki, puh. 09 8392 2427, henry.westlin(a)vantaa.fi

Vuosina 2013–2015 Kehä III:n sujuvuutta ja turvallisuutta parannettiin. Työt jaettiin Lentoasemantien urakkaan ja Lahdenväylä–Porvoonväylä -urakkaan. Lentoasemantien alueen rakentaminen käynnistyi elokuussa 2013 ja Lahdenväylä–Porvoonväylä -urakan rakentaminen tammikuussa 2014. Työt valmistuivat kokonaisuudessaan vuonna 2015. www.liikennevirasto.fi/keha3

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs