Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Yrittäjäin työttömyyskassa alentaa jälleen jäsenmaksua

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Yrittäjäin työttömyyskassa alentaa jälleen jäsenmaksua

Tiedote.
Julkaistu: 24.10.2012 klo 13:17
Julkaisija: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Yrittäjät pääsevät ensi vuonna pienemmällä työttömyyskassan maksulla, sillä Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa SYT-kassa alentaa jäsenmaksuaan. Alimmillaan työttömyyskassan jäsenmaksu on ensi vuoden alussa 46,24 euroa vuodessa. Keskimääräinen vuosimaksu, työtulo 20 000 €/v, on 241,40 €

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan jäsenmaksun alennus tuli mahdolliseksi jälleen sekä kassan hyvän talouskehityksen että pienen työttömyyden vuoksi. Yrittäjien työttömyys on pysynyt jo pitkään noin kolmessa prosentissa. Kassa maksaa etuuksia keskimäärin 550 jäsenelle kuukausittain.

 

-SYT-kassa on voinut alentaa jäsenmaksuaan jo useana vuonna peräkkäin, sillä kassan jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti. Kassaan on liittynyt tänä vuonna jo lähes 4 000 yrittäjää. Kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 21 000 yrittäjää, mainitsee Jokinen.

Tilastojen valossa Suomessa on noin 300 000 työttömyysturvalain mukaiseksi luokiteltavaa yrittäjää, koska myös yrityksen osaomistajat ja perheenjäsenet ovat työttömyysturvalain mukaan yrittäjiä. Kuitenkin yrittäjien työttömyyskassoihin kuuluu vain noin 13 % kaikista yrittäjistä. Palkansaajapuolen 2 400 000 työikäisestä työntekijästä noin 70 % on ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä.

Merja Jokinen on huolissaan tilanteesta. Etenkin perheenjäsenten ja osaomistajien on vaikeata hahmottaa itseään yrittäjinä, koska he ovat eläketurvajärjestelmässä TyEL-vakuutettuja eli työntekijöitä.

 

 -On hyvin todennäköistä, että työttömyysturvan kannalta yrittäjiksi luokiteltavat ovat vakuuttaneet itsensä jossakin palkansaajakassoista. Jos henkilö täyttää työttömyysturvalain mukaisen yrittäjämääritelmän tulisi hänen liittyä yrittäjäkassaan, jotta vakuuttamisesta olisi jotain hyötyä. Yrittäjä voi olla palkansaajakassan jäsenenä korkeintaan ns. jälkisuoja-ajan eli 18 kuukautta. Tämän jälkeen olisi viimeistään vaihdettava kassaa, koska yrittäjän vakuutus- ja työssäoloehto ei kerry palkansaajakassassa, kertoo Jokinen.

  

SYT-kassan vuosimaksun suuruus v. 2013 on 1,70 % työttömyysvakuutuksen perusteeksi valitun työtulon 5.800 euroa ylittäväs­tä osasta 25.000 euron työtuloon saakka ja sen ylimenevältä osalta 1,3 %. Jäsenmaksu on täysin vähennyskelpoinen henkilökohtaisessa verotuksessa.

Jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.

Yrittäjäin työttömyyskassaan voi liittyä jokainen yrittäjä, jonka lakisääteisen eläkevakuutuksen (YEL,TyEL tai MYEL) vahvistettu työtulo on vähintään 8 520 euroa vuodessa. Jos eläkevakuutusta ei ole tai se on edellä mainittua pienempi, kassaan ei voi liittyä.

Liitetiedostot

SYT -kassa Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 21 000 yrittäjää kaikilta toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton tai järjestön jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse työttömyyskassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. SYT-kassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 550 jäsenelleen kuukausittain. SYT-Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaeissa. SYT:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs