Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Valtiovarainministeri Urpilaisen ehdotus lisätalousarvioksi: Lisätalousarvioehdotuksella liikkeelle merkittäviä kasvupanostuksia

Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeri Urpilaisen ehdotus lisätalousarvioksi: Lisätalousarvioehdotuksella liikkeelle merkittäviä kasvupanostuksia

Tiedote.
Julkaistu: 02.05.2014 klo 16:42
Julkaisija: Valtiovarainministeriö

Osana vuosien 2015 - 2018 julkisen talouden suunnitelmaa päätettiin laajasta, yhteensä 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta. Kasvuohjelman toimenpiteistä aiheutuu tässä lisätalousarvioesityksessä noin 200 miljoonan euron lisäys määrärahoihin. Panostukset liittyvät uutta kasvua ja tulevaisuutta luoviin osaamis- ja innovaatioinvestointeihin sekä nopeasti työllistäviin liikennehankkeisiin.

Elinkeinopolitiikkaa edistävien yhteisöjen avustuksia lisätään 29 miljoonalla eurolla. Lisäyksestä 20 miljoonaa euroa käytetään kolmivuotisen, yritysten kansainvälistymistä ja ulkomaisia investointeja edistävän, ohjelman toteuttamiseen ja 9 miljoonaa euroa Team Finland –toimintaan.

Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä pääomitetaan 50 miljoonalla eurolla. Määrärahalla käynnistetään sijoitusohjelma, jonka kautta sijoitetaan kannattavaksi arvioituihin teollisiin suomalaisiin yhtiöihin.

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin lainavaltuuksia lisätään 60 miljoonalla eurolla ja määrärahaa 24,6 miljoonalla eurolla. Valtuuden lisäys käytetään mm. biotalouden ja cleantech-alan pilotointi-, referenssi- ja demonstraatiohankkeisiin ja digitaaliseen arvonluontiin perustuvan liiketoiminnan edistämiseen. Rahoitus kohdennetaan sekä kasvuhakuisille ja kansainvälistyville kotimaisille pk-yrityksille että liiketoimintaansa uudistaville suuryrityksille merkittävää kasvupotentiaalia omaavien kilpailukykyisten liiketoimintojen käyntiin saattamiseksi.

Metsähallituksen luontopalveluille esitetään 5 miljoonan euron lisäystä kansallispuistojen sekä muiden luonto- ja kulttuurikohteiden rakennusten, rakenteiden ja palvelujen parantamiseen.

Perusväylänpidon kriittisimmän liikenneinfrastruktuurin vahvistamiseen, mm. päällysteiden ja huonokuntoisten siltojen kunnostamiseen, esitetään 5 miljoonan euron määrärahaa. Lisäksi esitetään maantie 100 Hakamäentiellä olevan Metsämäentien sillan uusimista ja määrärahaa tähän 8,5 miljoonaa euroa, josta EU:n TEN-tuen osuus olisi 2,5 miljoonaa euroa. Äkillisinä rakennemuutoshankkeina esitetään käynnistettäväksi kantatie 52:n parantaminen Salon kohdalla ja määrärahaa tähän hankkeeseen 6 miljoonaa euroa. Lisäksi hanketta on tarkoitus rahoittaa työllisyysperusteisella investointituella n. 1,8 miljoonalla eurolla. Valtatie 8 Luostarinkylän eritasoliittymän rakentamiseen esitetään 3 miljoonaa euroa ja lisäksi siihen on tarkoitus myöntää työllisyysperusteista investointitukea n. 3 miljoonaa euroa. Väyläverkon kehittämismomentilla aikaistetaan vuodella valtatie 6 Taavetti-Lappeenranta aloitusta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 76 miljoonaa euroa ja vuoden 2014 määrärahaksi esitetään 1,5 miljoonaa euroa.

Aikuisten osaamisperustan vahvistamiseen osoitetaan 10 miljoonaa euroa, joka suunnataan kohdennettuun aikuiskoulutukseen vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa oleville 30 - 50-vuotiaille.

Korkeakoulujen hakijasuman purkamiseksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja lisätään määräaikaisesti n. 3 000 vuosina 2014 - 2015. Vuonna 2014 alkavassa koulutuksessa tavoitteena on lisätä n. 1 500 uutta aloituspaikkaa, joita vastaava määrärahalisäys, 9 miljoonaa euroa, on huomioitu lisätalousarvioesityksessä. Lisäksi opintotukeen myönnetään yhteensä 2,1 miljoonaa euroa korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikaiseen lisäykseen liittyvästä tuen saajamäärän kasvusta johtuen.

Aalto-yliopiston arktista osaamista tukevan meritekniikan tutkimusedellytysten vahvistamiseen osoitetaan 7 miljoonan euron lisäys, jolla on tarkoitus uudistaa Aalto-yliopiston jääkoeallas.

Myönnetään 40 miljoonan euron määräraha, jota saa käyttää avustuksen myöntämiseen Stadion-säätiölle Helsingin Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotarjonnan lisäämiseksi otetaan vuosina 2014 - 2015 käyttöön vuokra-asuntojen rakentamisen takauslainaan liittyvä määräaikainen käynnistysavustus, jolla arvioidaan tuettavan noin 500 asunnon rakentamista vuosittain. Lisäksi valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää avustuksia erityisesti vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausta varten yhteensä enintään 10 miljoonaa euroa.

Muita määrärahamuutoksia

Nykyiset Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Mittatekniikan keskus jatkavat toimintaansa 1.1.2015 lähtien Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:nä. Uutta tutkimus- ja kehittämisyhtiötä pääomitetaan 80 miljoonalla eurolla.

Oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettäviin avustuksiin varattua määrärahaa lisätään 9,6 miljoonalla eurolla. Tällä pyritään avustamaan mahdollisuuksien mukaan rahoitussuunnitelmaan vuosille 2015 – 2017 sisältyvien hankkeiden toteutusta.

Valtion ylimmän johdon tietoturvan parantamiseksi (SATU-hanke) ehdotetaan 2,65 miljoonan euron lisämäärärahaa.

Kriisinhallinnan menoissa on uusina operaatioina huomioitu Suomen osallistuminen Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamiseen liittyvään operaatioon Välimerellä ja Keski-Afrikan tasavallan operaatioon.

Tuloarviot

Varsinaisten tulojen arviota korotetaan nettomääräisesti 541 miljoonaa euroa. Verotuloja koskevaa arviota alennetaan nettomääräisesti 190 miljoonaa euroa mm. arvonlisäveron tuottoarvion alenemisen seurauksena.

Osana hallituksen julkisen talouden suunnitelman 2015 - 2018 yhteydessä tekemää päätöstä ohjata valtion varoja tuottavampaan käyttöön arviota osakemyynneistä saatavista nettotuloista korotetaan 460 miljoonaa euroa ja osinkotuloarviota 50 miljoonaa euroa. Lisäksi Senaatti-kiinteistöjen tuloutusta ja Metsähallituksen tuloutusta korotetaan yhteensä 50 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Lisäbudjetin loppusumma on 541 miljoonaa euroa

Tuloarvion 541 miljoonan euron kasvu ja määrärahojen 440 miljoonan euron lisäys huomioon ottaen lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta noin 100 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2014 ehdotetaan noin 7,0 miljardia euroa. Valtionvelan määrän vuoden 2014 lopussa arvioidaan olevan noin 49 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Hallitus neuvottelee lisäbudjetista 20.5.2014.

Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2014 lisätalousarvioksi

Lisätietoja: erityisavustaja Ville Kopra, puh. 02955 30034

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs