Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Tulli paljasti laajan alkoholin ja nuuskan levityksen – vältetyt verot 120 000 euroa

Tulli

Tulli paljasti laajan alkoholin ja nuuskan levityksen – vältetyt verot 120 000 euroa

Tiedote.
Julkaistu: 28.11.2014 klo 10:00
Julkaisija: Tulli

Tullin rikostorjunta on tutkinut laitonta alkoholintuontia, jossa on yli vuoden säännöllisesti tuotu Virosta Suomeen kaikkiaan yli 28 000 litraa alkoholia kaupallisessa tarkoituksessa.  Vuokratuilla pakettiautoilla tuotua alkoholia on systemaattisesti levitetty Pohjois-Suomessa.

Pääosa on ollut mietoja alkoholijuomia eli olutta, siideriä ja lonkeroa yhteensä yli 80 000 tölkkiä. Väkevien alkoholien osuus on ollut reilu 400 litraa.

Tapaukseen liittyy myös yli 180 kilon nuuskamäärän maahantuonti Ruotsista Tornion kautta Suomeen ja edelleen levitys pääkaupunkiseudulle.

Vältetyt verot alkoholin ja nuuskan osalta ovat yhteensä noin 120 000 euroa.

Rikoskokonaisuutta on tutkittu mm. törkeinä vero- ja alkoholirikoksina. Esitutkinnan aikana on muutamia pohjois- ja eteläsuomalaisia henkilöitä ollut pidätettyinä. Esitutkinta valmistuu alkuvuodesta ja siirtyy syyteharkintaan Lapin syyttäjän virastoon.

Lisätietoja: tutkinnanjohtaja Alvi Heikka, p. 040 332 8047

Suomen tulli on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 300 henkilöä.

Seuraa meitä  Twitterissä https://twitter.com/SuomenTulli  ja Facebookissa https://www.facebook.com/pages/Tulli/289437981239343?fref=ts

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs