Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Professori: Perustulo on vastaus toimeentulolähteiden mullistukseen

Kalevi Sorsa -säätiö

Professori: Perustulo on vastaus toimeentulolähteiden mullistukseen

Tiedote.
Julkaistu: 03.06.2015 klo 09:45
Julkaisija: Kalevi Sorsa -säätiö

Poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela kirjoittaa Kalevi Sorsa -säätiölle laatimassaan Impulsseja-sarjan artikkelissa, että toimeentulolähteiden mullistus edellyttää hyvinvointivaltion peruskorjausta. Yksinkertaisuutensa ja selkeytensä vuoksi perustulo soveltuu tämän remontin lähtökohdaksi.

Muiden kehittyneiden maiden tapaan vakinaista kokoaikaista työtä ei riitä kaikille Suomessakaan ja joka kolmas saa elantonsa säännöllisen epäsäännöllisistä työsuhteista. Talousjärjestö OECD:n mukaan vuoden 1995 jälkeen näihin maihin syntyneistä työpaikoista jopa puolet on ollut sellaisia, joista monet puhuvat Suomessa vieläkin epätyypillisinä työsuhteina.

Yhteiskuntapolitiikkaa toteutetaan Suomessa ikään kuin elettäisiin vielä 1980-luvun yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltiota ei ole päivitetty vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Esimerkiksi ansiotyön puute on tänään toisenlainen asia kuin viime vuosisadalla eikä perinteinen työttömyys enää kuvaa sitä. Eriarvoisuuden keskeiseksi lähteeksi taas on tullut työsuhteen muoto.

Kalelan mukaan perustulo avaa näkymän tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa jokaisella on mahdollisuus varmistaa turvattu toimeentulo hänen itsensä haluamalla tavalla ja jossa jokainen päättää itse, mitä hyvä elämä tarkoittaa. Ensimmäinen askel tähän päämäärään etenemisessä vaatii, että poliittiset puolueet antavat jo nykyoloissa kansalaisille oikeuden päättää omasta elämästään.

Lisätietoja:
Jorma Kalela
jorma.kalela@utu.fi



Kalevi Sorsa -säätiö on sosiaalidemokraattinen ajatuspaja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs