Mielenterveyden häiriöihin perustuvien sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi taas kasvamaan vuonna 2021. Erityisesti ahdistuneisuushäiriöön perustuvat päivärahapäivät lisääntyivät. Nuorilla naisilla niitä on nyt lähes viisi kertaa enemmän kuin vuonna 2005.
Ensimmäisenä koronavuonna 2020 Kelan korvaamien mielenterveyden häiriöihin perustuvien päivärahapäivien määrän kasvu pysähtyi. Vuonna 2021 mielenterveysperusteisten päivärahapäivien määrän kasvu jatkui jälleen, kertoo Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren.
Kela voi maksaa sairauden ajalta sairauspäivärahaa omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaikaa on yleensä sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää.
Vuonna 2021 kolme prosenttia ei-eläkkeellä olevista työikäisistä eli noin 95 000 henkilöä sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön takia. Edellisvuoteen verrattuna saajia oli noin 11 000 enemmän. Saajien määrä on kasvanut yli 60 prosenttia % vuodesta 2016.
Kaikkiaan sairauspäivärahaa sai vuonna 2021 noin 305 000 henkilöä eli 9,5 prosenttia ei-eläkkeellä olevista työikäisistä.
Mielenterveyteen liittyvät sairauspäivärahapäivät ovat lisääntyneet erityisesti nuorten keskuudessa. Ahdistuneisuushäiriöihin perustuvat sairauspäivärahapäivät ovat yleistyneet erityisen jyrkästi 16–34-vuotiailla ja 35–49-vuotiailla naisilla.
”Mielenterveyden häiriöiden lisääntymiseen on herättävä kiireellisesti, jotta niiden kasvusuunta ei jää pysyväksi”, sanoo Blomgren.
16–34-vuotiailla naisilla masennuksen perusteella maksettujen päivärahapäivien määrä henkilöä kohden on vuosina 2005–2021 noin kaksinkertaistunut. Ahdistuneisuushäiriöiden perusteella maksettujen päivien määrä on lähes viisinkertaistunut.
Kelan tutkijat ovat jo aiemmin arvioineet, että mielenterveyteen perustuvien sairauspoissaolojen kasvu voi johtua useasta tekijästä, jotka kuormittavat samaan aikaan.
Mielenterveyttä kuormittavat muun muassa työolojen muutokset, pitkittyneet hoitojonot, nuorten aikuisten kasvavat suorituspaineet, ilmastonmuutos, koronapandemia ja viimeisimpänä Ukrainan sota.
”Erityisesti ahdistuneisuushäiriöihin liittyvien sairauspoissaolojen taustoja sekä ahdistuneisuusoireilua ja poissaoloja hillitseviä keinoja on selvitettävä kiireellisesti”, sanoo Blomgren.
Tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren ja tutkija Riku Perhoniemi ovat kirjoittaneet aiheesta pidemmin Kelan tutkimusblogissa.
Jenni Blomgren
tutkimuspäällikkö, Kela
020 63 41893
[email protected]
Twitter: @JenniBlomgren
**
Kelan viestinnän puhelinpalvelu medialle puh. 020 634 7745, arkisin klo 9–16
[email protected]
Mediainfo on viikoittain ilmestyvä uutiskirje medialle.
Tilaa mediainfo osoitteessa www.kela.fi/uutiskirje
Viestinnän yhteystiedot verkossa
www.kela.fi/viestinta
Seuraa Kelaa Twitterissä
@KelaFpa
**
FPA:s kommunikationsgrupp betjänar medierna på numret 020 634 7745 vardagar kl. 9–16
[email protected]
Mediainfo är FPA:s nyhetsbrev (på finska) riktat till medierna. Beställ nyhetsbrevet som utkommer en gång i veckan: www.kela.fi/uutiskirje
Kommunikationsenhetens kontaktuppgifter
www.fpa.fi/kommunikation
Följ oss på Twitter
@KelaFpa
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1