Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Hallitus ja valtio » Muutosmyötärinta on uusi ote

Suomen Nuorkauppakamarit ry

Muutosmyötärinta on uusi ote

Tiedote.
Julkaistu: 29.04.2015 klo 18:01
Julkaisija: Suomen Nuorkauppakamarit ry

Presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuheessaan mainitsema muutosmyötärinta on rohkeutta toimia. Se edellyttää tekijöitä ja tekoja. Muutosmyötärinta on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kantava teema tänä vuonna.

Muutosmyötärinta tarkoittaa, että suhtaudumme positiivisesti tulevaisuuteen, sen tuomiin mahdollisuuksiin ja muutoksiin. Se tarkoittaa uudenlaista tekemisen otetta, aktiivista haasteisiin tarttumista sekä rohkeutta.

– Ensin kuullessaan muutoksista ihminen yleensä suhtautuu niihin negatiivisesti. Sen sijaan meidän tulisi nähdä muutoksen tuomat mahdollisuudet, kertoo Suomen Nuorkauppakamarit ry:n puheenjohtaja Johanna Lundán.

Muutokseen pitää lähteä mukaan ja aktiivisesti rakentaa haluttua menestystä. Muutos on ainoa mahdollisuus; sillä selviämme taloudellisista haasteista ja pääsemme kohti kirkkaampaa tulevaisuutta. Itsekäs ajattelu ei vie meitä eteenpäin, vaan meidän tulee ajatella, että teemme yhdessä parempaa huomista. Asia on erittäin ajankohtainen myös Suomen tulevalle hallitukselle ja Suomen tulevaisuudelle.

– Muutosmyötärinnassa oleminen on toisaalta kykyä nähdä mahdollisuudet. Ja toisaalta tarvitaan rohkeutta tarttua niihin. Kun tässä aallossa kuljetaan, niin täytyy valita myös tuntemattomiakin teitä. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin mennä eteenpäin. Jos pysyt paikallasi, niin tuloksena on silloin pelkkä taantuminen, sanoo Lundán. 

”Irrottaudutaan siitä, mihin olemme tavanomaisesti tottuneet. Nähdään asioita uudella tavalla ja uusista näkökulmista.”

Suomen Nuorkauppakamareissa tärkeimpiä tukijalkoja ja jäsenten henkilökohtaisen kasvun tavoitteita ja päämääriä on kestävä johtajuus. Muutosmyötärinnan taustalla tarvitaan kestävän johtajuuden arvoja.

Suomen Nuorkauppakamarit haastavat jäsentensä lisäksi paikallisia yhteisöjä paikkakunnilla eri puolilla Suomea nostamaan muutosmyötärinnalla elinvoimaisuutta ja kokeilemaan omissa yhteisöissä rohkeita – jopa hullujakin ratkaisuja ja uusia reittejä.

”Kun nykyiset tavat ei toimi, niin on kannattavaa kokeilla jotain uutta.”

Suomen Nuorkauppakamarit ovat ennakkoluulottomia ja toteuttavat uusia ratkaisuja. Luovuttamisella ei tehdä kasvua, on vaan valittava reittinsä tarkemmin. Vastoinkäymisiä kohdattaessa täytyy pysyä rohkeana.

– Heittäytyminen liittyy nuorkauppakamaritoimintaan hyvin ja muutosmyötärinta onkin heittäytymistä parhaimmillaan. Teemme mahdottomasta mahdollista ja meille nuorkauppakamarilaisille mikään ei ole mahdotonta, jos itse niin päätämme. Uskomme positiivisesti tavoitteisiimme ja päämääriimme. Tätä ajattelumallia sopisi käyttää myös muualla yhteiskunnassa, kertoo Lundán.

– Mahdoton kuuluu sellaisten ihmisten sanavarastoon, jotka kokevat, että on helpompaa elää tutussa ja turvallisessa. Me haluamme olla rohkeita toteuttajia yhteiskunnassa ja hakea ennakkoluulottomasti positiivista muutosta, hän jatkaa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Johanna Lundán, johanna.lundan@jci.fi, 040 538 0433

Viestintäjohtaja Iida Repo, iida.repo@jci.fi, 040 501 3505

 

”Talous on taantunut, julkisen velan ja alijäämän mittarit ovat punaisella, valtion takaussitoumukset ovat huomattavat ja työttömyysvakuutusrahastollakin on suuri velanoton tarve. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, josta ei selvitä ilman uutta otetta, muutosmyötärintaa.”

Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti itse olevansa mukana muutosmyötärinnassa.

”Jos tässä tukimiestä tarvitaan, niin ottakaa tämä ilmoittautumisena, tai Antti Rokan sanoin: Täs siul on sellane.”

LÄHDE: http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=325929&nodeid=44807&culture=fi-FI&contentlan=1#.VUDZoo4d4hI.facebook

Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaden jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Kehitämme yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi.

Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Varsinaisia jäseniä noin 2 500 ja yhdessä alumnien noin 5 000. Globaalisti Nuorkauppakamari toimii 115 maassa, yli 200 000 jäsenen voimin.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs